kädettömän keittiövinksut
vegaaneille
kotibileisiin
säästöbudjettiin
anopin / äidin pehmittämiseen
romanttiseen iltaan
uusavuttomille
superherkkuja
nälkä?
 

KÄDETTÖMÄN KEITTIÖVINKSUT

Arkisto

Herkutellaan piirakalla

Pimeiden syysiltojen myötä herkuttelun tarve yleensä lisääntyy. Suunsa voi pistää makeaksi muun muassa herkuttelemalla makealla piirakalla. Tässä todella helppotekoisen, mutta hyvän ananaspiirakan ja maailman parhaan sydänsurulääkkeen eli suklaapiirakan (niin hyvää, ettet sanotuksi saa!) teko-ohjeet.


Nyppiikö ohjeiden lukeminen?

Vaahdottaminen tehdään vispilällä. Seos on vaahdotettu, kun se muuttuu vaahdon näköiseksi. Vaahdottamisen tarkoitus on tehdä taikinasta muromainen. Piirakkataikina voi olla ohjeesta riippuen myös pehmeä eli kiinteämpi.

Piirakkaohjeissa puhutaan usein myös nyppimisestä. Kyse ei ole mistään erikoisesta kädentaidosta. Muromainen taikina ei pysy kädessä kuten pehmeämpi taikina eikä sitä voi vaivata ja levittää samalla tavalla vaan se täytyy "tupsutella" piirakkavuoan päälle sormin. Ei siis kannata panikoitua, vaikka taikina tuntuisikin hajoavan käsiin!

Ananaspiirakka

Pohja:

150 g voita / margariinia
1 kananmuna
1 dl sokeria
3 dl vehniksiä
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa muna, sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu teelusikallinen leivinjauhetta. Tupsuttele taikina voideltuun piirakkavuokaan sormin.

Täyte:

1 prk ananasmurskaa
2 dl kermaviiliä

1 kananmuna
1 rkl sokeria
pikkuisen vaniljasokeria (n. 1 tl)

Valuta ananaksesta liika vesi siten, että avaat purkin ja annat veden valua kiinnipidetyn kannen välistä. Sekoita sen jälkeen täyteainekset keskenään kulhossa ja kippaa taikinan päälle. Tasoita seos piirakan päälle lusikalla. Laita piirakka 200-asteiseen uuniin ja paista keskitasoa hieman korkeammalla (ei siis ylhäällä) uunissa 1/2 tuntia. Piirakan voi ottaa aikaisemminkin pois, jos se näyttää kypsyvän nopeammin.

Suklaapiirakka (eli Sydänsurulääke numero 1)

Pohja:

2 munaa
3 dl sokeria
150 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa

Kuorrutus:

5 rkl kuumaa kahvia
5 rkl margariinia
1 paketti tomusokeria (n. 225 g)
2 tl vaniliinnisokeria
3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kattilassa lämmittämällä sulatettu rasva. Sekoita kuivat ainekset keskenään erillisessä kipossa. Kaada kuivainesseos siivilän läpi muiden ainesten joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista! Levitä taikina rasvalla voideltuun piirakkavuokaan. Paista piirakka uunin alatasolla 200-asteen lämmössä n. 25 minuuuttia.

Piirakkapohjan annetaan jäähtyä ennen kuin kuorrute levitetään sille. Aloita kuorrutuksen valmistus valmistamalla kuumaa kahvia (keitä vaikka reilu kupillinen ja mittaa siitä ruokalusikalla erilliseen astiaan tarvittava kahvimäärä). Sulata kuuman kahvin joukkoon rasva. Lisää vaniilliini- ja tomusokeri sekä kaakaojauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Voit halutessasi koristella piirakan esimerkiksi pähkinöillä. Ja ei kun herkuttelemaan!:-)


Kaikki kädestä pitäen-vinkit

 

 

 

 

 

 

 

 
Jos et osaa keittiössä tehdä muuta kuin avata jääkaapin ja työntää jotakin mikroon, olet oikealla sivulla! Kädettömän keittiössä saat opastusta ruoanlaiton saloihin ja opit myös ymmärtämään reseptien slangia.

Tutustu myös resepteihimme! Helppoja reseptejä kokkaamaan aloitteleville löytyy uusavuttomille-osiosta.

Vegaanille sopivia reseptejä, kotibiletarjottavia, superherkkuja ym. löydät omista osioistaan.

Kivoja kokkailuhetkiä ja onnistumisen elämyksiä!

Cybermomin etusivulle
Soodaan