|
ROMANTTISEEN
ILTAAN
Lovelove
Pasta
n. 250 g broilerin hunajamarinoituja suikaleita TAI pieni
rasiallinen katkarapuja
1 sipuli
1 purkki (2dl) ruokakermaa
1/2 tl chiliä
1 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta (tai 1/2 tl mustapippuria)
Pastaa kahdelle keitettynä paketin ohjeen mukaan(eli
n. 2dl ennen keittämistä).
Kuulota
sipuli, lisää sekaan broilerin suikaleet (jos käytät
katkarapuja laita ne vasta aivan viimeiseksi). Ruskista kypsiksi,
kaada päälle kerma ja mausteet, hauduta n. 10 min.
Sekoita keitettyyn pastaan, kaada kahdelle lautaselle ja korista
esim. yrteillä tai ananasrenkaalla. Nauttikaa!
Täytetyt
paprikat
4 paprikaa
1 purkki herkkusieniä
1 sipuli ja 2 valkosipulinkynttä silputtuina
2 rkl silputtua persiljaa
2 dl raastettua mozzarellaa (muutkin juustot käyvät)
1 dl keitettyä riisiä TAI 1 dl vaaleaa leipää
pieninä kuutioina
3/4 purkkia tomaattimurskaa
Leikkaa
paprikoista kansi ja koverra siemenet pois. Ruskista sieniä,
sipulia, valkosipulia ja persiljaa hetki pannulla ja sekoita
sekaan riisi (tai leipä), tomaattimurska sekä n.
puolet juustoraasteesta. Täytä paprikat seoksella
ja aseta uunivuokaan. Lorauta vähän vettä vuoan
pohjalle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Lisää loput juustoraasteesta paprikoiden päälle
ja paista vielä 5 minuuttia.
Vinkki! Sienten sijasta voit käyttää myös
jauhelihaa, pepperonimakkaraa tai vaikka kinkkua...
|