|
UUSAVUTTOMILLE
Munakas
3 kananmunaa
1 dl vettä tai maitoa
suolaa
valkopippuria
Täytteeksi:
esimerkiksi 100g keitettyjä pakastevihanneksia tai 2-3
dl juustoraastetta. Riko munat yksitellen kulhoon, lisää
neste ja mausteet. Riko munien rakenne haarukalla. Kuumenna
rasva pannulla ja kaada munakasseos siihen. Vedä paistamisen
aikana munakasmassaa reunoilta keskelle. Lopeta sekoittaminen,
kun munakas on vielä tasainen. Irrota munakas ravistelemalla
pannua. Pane täyte munakkaan toiselle puolelle ja taita
toinen puoli päälle.
Espanjalaistyylinen munakas tehdään siten, että
laitetaan täytteeksi pussi perunasipulisekoit
usta.
Pikapasta
(2 hengelle)
Keitä n. 2dl pastaa pussin ohjeen mukaan. Sekoita kastike
seuraavista aineksista: 1 purkki tonnikalapaloja 1 purkki
tomaattimurskaa 3 valkosipulinkynttä murskattuna 2 kasvisliemikuutiota
suolaa maun mukaan Keitä pasta ohjeen mukaan. Kiehauta
kastiketta muutama minuutti.
Uusavuton
keittiössä, osa I:
Perunoiden
keittäminen
Perunoiden
keittoaika riippuu perunoiden lajista ja koosta, mutta pääsääntöisesti
perunoita keitetään noin puoli tuntia. Höyrytettäessä
perunat valmistuvat pikkuisen nopeammin kuin vedessä
keitettäessä. Perunan kypsyyttä kokeillaan
haarukalla. Peruna on valmis, kun haarukka uppoaa siihen vaivattomasti.
Uusavuton
keittiössä, osa 2:
Kevyt
tomaattinuudeli
Keitä
pikanuudelia kolme minuuttia. Kaada vesi pois lävikön
läpi. Lisää nuudelin joukkoon purkki tomaattimurskaa,
valkosipulia sekä halutessasi purkki herkkusieniä.
Kuumenna aineet kattilassa ja herkuttele kevyellä kasvisnuudelilla.
|