Esittelyssä
Arkisto
Apinoiden
planeetta

Apinat
rulez!
Mitä
jos ihminen olisi eläimen asemassa, jahdattu
ja häkkiin suljettu, alempiarvoisena pidetty?
Tätä epäinhimillistä (!) tilannetta
käsittelee Pierre Bouillesin tieteisklassikko
Apinoiden planeetta, joka saa nyt uuden tulemisensa
valkokankaalla Tim Burtonin (aiempia töitä
muun muassa ekat Batmanit) ohjaamana.
Avaruusasemalla
työskentelevä kapteeni Leo Davidsson (Mark
Wahlberg) lähtee tutkimusmatkalle avaruuteen,
mutta mätkähtääkin onnettomuudekseen
planeetalle, jossa apinat ovat valtiaita ja ihmiset
orjia. Planeetan karvaiset hallitsijat eivät
ole mitään alkukantaisia elämöijiä.
Ne puhuvat (tietenkin englantia!) ja käyttäytyvät
muutenkin hyvin pitkälle kuten planeetta Maan
ihmiset (pukeutuvat vaatteisiin ja elävät
taloissa), joitakin lajilleen tyypillisiä ominaisuuksia
(simpanssi pystyy kirjoittamaan vaivatta myös
varpailla) lukuunottamatta.
Ihmisiä
nämä planeettansa ykköset pitävät
alempiarvoisina olentoina, joita voi polttomerkitä,
ruoskia, teljetä häkkiin, kuljettaa kaulapannassa,
jne. Apinoiden tyrannia ja fyysinen ylivoima ovat
saaneet planeetan ihmiset alistumaan kohtaloonsa.
Toiselta planeetalta ja toisesta todellisuudesta tulevan
Leon saapuminen muuttaa kuitenkin tilannetta, onhan
miehellä omakohtainen kokemus maailmasta, jossa
ihminen on luomakunnan kunkku.
Herkät,
hassut ja häijyt
Apinoiden
planeetan juonesta sen enempää paljastamatta
voi kertoa, että kaksituntiseen sisältyy
yllättäviäkin käänteitä,
jotka ovat jopa hauskoja. Kokonaisuudessaan juonikuvio
on kuitenkin hatara ja monin paikoin sisäisesti
epäuskottava tai ainakin perustelematon. Elokuvassa
käsisosaston kämmit on pyritty peittämään
kiiruhtamalla "liian paksuista kohdista"
rip-rapia ohi, jottei katsojalle jäisi liiemmälti
aikaa ihmetellä, että mitenkäs se nyt
muka noin saattoi olla tai mennä. Huvittavaa
on myös se, että Daenan, apinoiden planeetan
raskasta päivittäistä olemassaolon
taistelua käyvän naisihmisen, nahkavaatteessa
on syvään uurrettu kaula-aukko. Elokuvan
tekijät ovat ilmeisesti arvelleet, että
Estella Warrenin paperinuken henkevyydellä esittämän
Daenan hahmoon on saatava edes jotakin syvyyttä.
Ihmisiä
esittävien näyttelijöiden suoritustasosta
ylipäänsä kertoo se, että vakuuttavinta
ja koskettavinta näyttelijäntyötä
Apinoiden planeetassa tekevät karva-asujen
ja raskaiden apinamaskien - maskin tekeminen kesti
joka päivä 3-4 tuntia! - alla rooleissaan
hikoilleet Tim Roth, Helena Bonham Carter ja Paul
Giamatti. Eläinkunnan asukit ovat muutenkin -
jälleen kerran ja tässäkin leffassa
- parasta. Herkkiä, hassuja tai häijyjä,
Apinoiden planeetan apinat ovat yhtä kaikki
hellyttävänsuloisia olentoja. Ei tällaisia
osaa pelätä.
Leffan
sivut:
http://www.planetoftheapes.com/
Ohjaus:
Tim Burton
Pääosissa: Mark Wahlberg, Helena Bonham
Carter, Tim Roth , Michael Clarke Duncan, Estella
Warren, Paul Giamatti
Kesto: 2h 1 min.
USA 2001
Ensi-ilta 17.8. 2001
Tiina
Raatikainen
Arvostelijan
antamat tähdet:
Kävijöiden
tähdet: