Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Daredevil
- mies vailla pelkoa
Sokea
oikeuden puolustaja
Marvelin
sarjakuvasankareita siirretään nyt oikein
urakalla valkokankaalle. Valtavan sukseen saanut Hämähäkkimies
kiipesi valkokankaalle viime kesänä
ja tulevana kesänä valkokankaiden odotetaan
jytisevän menestyksekkäästi jättiläismäisen
Hulkin toimesta. Niiden välissä nähtäväksi
tulee nyt Ben Affleckin tähdittämä
Daredevil - mies vailla pelkoa.
Kaksi minää
Daredevilin
päähenkilön Matt Murdockin elämä
saa uuden suunnan, kun tämä altistuu lapsena
radioaktiiviselle jätteelle. Matt on onnettomuuden
jälkeen täysin sokea, mutta hänen muut
aistinsa ovat virittyneet äärimmilleen ja
hän näkee paremmin kuin yksikään
ihminen. Vuosia myöhemmin Mattista on kasvanut
arvostettu lakimies, joka edustaa päivisin huonompiosaisia
oikeussalissa. Öisin Matt on Daredevil, naamioitu
rikollisten metsästäjä, joka kulkee
kaupungin hämyisillä kaduilla puolustamassa
oikeutta ja jakamassa sitä sokeankeppi aseenaan
niille, joita virallinen oikeuslaitos ei ole pystynyt
rankaisemaan.
Peter
Parkerin eli Hämähäkkimiehen tavoin
Matt omistautuu tehtävälleen ja elää
hyvin yksinäistä elämää kunnes
kohtaa kauneudellaan (sokeallekin tärkeä
piirre toisessa ihmisessä?) ja taistelullisilla
taidoillaan häikäisevän Elektran ja
rakastuu. Elektran isä sattuu olemaan miljardööri,
joka on sekaantunut liiketoimiin New Yorkin vaikutusvaltaisimman
rikollispomon Kingpinin kanssa. Kingpin hallitsee
kaupunkia kuristavalla otteella ja turvautuu tarvittaessa
ammattitappaja Napakymppiin, jolla on salamannopeat
refleksit ja pettämätön tähtäystaito.
Kirjoittamattakin lienee selvää, että
Daredevil joutuu vastakkain kummankin häijyläisen
kanssa.
Hyviksiä
ja pahiksia
Daredevilin
tekevät mielenkiintoiseksi juuri sen henkilöhahmot.
Kuten Hämähäkkimiehessäkään,
ei Daredevilissäkään hyvisten
ja pahisten välinen vastakkainasettelu ole yksinkertaisen
mustavalkoinen eivätkä sen hahmot ristiriidattomia.
Vaikka Daredevil onkin hyvisten puolella, on tällä
myös oma pimeä puolensa: leppymätön
halu kostaa. Sokea mies on sokea myös omassa
kostonhimossaan eikä kostonhimoa puutu tämän
rakkaudenkohteelta Elektraltakaan.
Sekä Ben Affleck että Aliaksesta
tuttu Jennifer Garner suoriutuvat rooleistaan oikein
hyvin. Affleck onnistuu olemaan vakuuttava myös
sokeana ja Garner tiukan taistelijamimmin ohella myös
herkkä ja haavoituvainen rakastavainen. Elokuvan
pahikset, viileän itsevarma lihasjärkäle
Kingpin ja eläimellisen raivokas Napakymppi,
jäävät tässä elokuvassa hieman
pääparin varjoon. Elokuvan loppu enteilee
kuitenkin jatko-osaa, jossa pahisten rooleissa olevat
Michael Clarke Duncan ja Colin Farrell pääsevät
loistamaan oikein kunnolla.
Soundtrackmetelisoppaa
Aivan
Hämähäkkimiehen tasolle kerronnaltaan
hieman lattea Daredevil ei yllä, mutta
toimii silti ihan mukiinmenevästi action-elokuvana.
Elokuvaa on valitettavasti menty pilaamaan kohtausten
yli tarpeettoman metelisesti vyöryävällä
musiikilla. Elokuvan soundtrackia kovaäänisesti
markkinoiva musiikki alleviivaa joissakin kohdin nähtyä
suotta ja saa itse elokuvan näyttämään
vain huonosti tehdyltä musiikkivideolta.
Linkkejä:
Elokuvan
suomalaiset sivut, joilta löytyy mm. Daredevil-testi
(olisiko sinusta Daredeviliksi):
http://www.fs-film.fi/daredevil/
Elokuvan
amerikkalaiset sivut:
http://www.daredevilmovie.com/
Marvelin
ensi kesän valkokangassankariin Hulkiin voi käydä
tutustumassa osoitteessa:
http://www.thehulk.com
Ohjaus: Mark Steven Johnson
Pääosissa: Ben Affleck, Jennifer Garner,
Michael Clarke Duncan, Colin Farrell
Kesto: 1h 45 min
USA 2003
Ensi-ilta 28.3. 2003
Tiina
Raatikainen
Sokea
kriitikko:
Röntgen-katseen
omaavat soodalaiset:
Ylös!