filmit & tv
sarjatleffatfaktatfreakskitsch
esittelyssätulossajuorutlinkit

Esittelyssä

Aiemmat esittelyt

Fantastic Four

"Mä syöksyn unelmaan, jossa kaikki mua diggaa, kuka tähdeksi ei taivaalle tahtoisikaan.." lauloi jo Neon 2:kin aikanaan biisissä Supernova. Niin ja Supernovasta puheenollen...

VuokraemäntäOhjaaja Tim Story alkaa päästä vauhtiin. Viime vuonna häneltä ilmaantui Taxi ja vuonna 2002 aivan liian vähän huomiota saanut Barbershop. Ja nyt siis hän on ohjannut supersankarileffan Fantastic Four. Barbershophan oli vähemmän vauhdikas, mutta Taxissa selkeästi painettiin jo kaasua. Fantastic Four taas yrittää polkaista polkimen läpi lattian.

Kaikessa lyhykäisyydessään leffan juoni tulee tässä: 5 hengen porukka lähtee avaruusasemalle tekemään tutkimusta, mutta jotakin menee pieleen, niinkuin yleensä menee jos tähtäimessä on löytää parannus kaikelle. Tavallista superimpi kosminen myrsky kuitenkin pyyhkäisee aseman lävitse ja suojamekanismeista huolimatta näiden avaruusmatkaajien DNA:t venyvät ja paukkuvat. Jollain konstilla sitä palataan Maahan ja pikkuhiljaa probleemit sekä ryhmän ihmissuhteissa että ulkomaailman kanssa starttaavat. Loppu on silkkaa kasvua ihmisinä (ja olentoina), ja tietenkin sitä mitä supersankarit tekevät (duh, pelastavat maailmaa).

Kärkiviisikkonahan tässä toimivat King Arthurista tuttu Ioan Gruffudd, Sin Citystä ja Dark Angelista tuttu Jessica Alba, Cellularissa oivan roolisuorituksen tehnyt Chris Evans, The Shieldin Michael Chiklis ja Muodon vuoksi -sarjan Julian McMahon. Parhaimmat suoritukset nähdään ehdottomasti Chikliksen ja Evansin hahmojen välillä, eikä sovi unohtaa, että Jessica Alba on kaunista katseltavaa eikä suinkaan huono näyttelijä. Hienosti hoitavat näyttelijät hommansa.

Jos näyttelijöissä sitten ei ole vikaa, niin missä on? No nyt kun kysyit.. kenties leffa on hieman tylsä ja todella ennalta arvattavissa. Jatko-osaa pedataan niin selvästi, että on pakko mietiskellä kuinka tv-sarjoista on tullutkin näin massiivisia, kalliita ja ennen kaikkea hurjalla viiveellä näytettäviä. Eivätkä edes mahdu tv-luvan piiriin, vaan pitää pulittaa extraa. ;) Ehkä viime aikoina on tullut hieman liikaa näitä trikoissa ihmeitä tekeviä miehiä ja naisia.

Hienoja kuvia, etenkin The Human Torch on onnistunut nätisti. Soundtrackista ei jäänyt mitään mieleen soimaan, mutta eipä tuo nyt ärsyttänytkään. Harmitonta, harmitonta.. ehkä liiankin harmitonta.

Kaiken kaikkiaan tämä on varsin harmiton pikku pyrähdys. Ei tule sellaista "OH MY EYES MY EYES!" -reaktiota, mutta ei mitään "FANTASTISTA TÄTÄ LISÄÄ!!" -reaktiotakaan.

H.T.

Elokuvan sivut:
http://www.fantasticfourmovie.com/

Genre: Toiminta/fantasia (K11)
Ohjaaja: Tim Story
Pääosan esittäjät: Ioan Gruffudd, Michael Chiklis, Jessica Alba, Chris Evans, Julian McMahon, Kerry Washington
Kesto: 1h 47min
Ensi-ilta: 29.7.2005

 

Kriitikon päät

   


-----------------------------------------------------
 

Anna oma arviosi tästä elokuvasta!






Ylös!

www.sooda.com
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle