Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Van
Helsing
150
miljoonan dollarin elokuvahirviö
Kesä
on jenkkien elokuvamaailmassa perinteisesti toiminnallisten
rymistelyjen aikaa. Rymistelykauden aloittaa tänä
vuonna Muumio-elokuvistaan tunnetun Stephen Sommersin
käsikirjoittama ja ohjaama kauhutoimintapläjäys
Van Helsing, jonka pääosassa komeilee
X-Men -leffoissa vakuuttanut Hugh Jackman. Viimeksi
mainitun herran perusteella Van Helsingiltä
odottaisikin jonkinlaista vaikuttavuutta. Turhaan.
Muumiot olivat omalla lapsellisella tavallaan ihan
toimivia elokuvia, mutta Van Helsingissä
Sommersilla on jutun punainen lanka kokonaan kateissa.
Tarjolla on vain 150 miljoonan dollarin panostuksella
tehtyä mahtipontista action-kauhuviihdettä,
joka ei onnistu sen enempää viihdyttämään
kuin koskettamaankaan.
Van
Helsingin hahmo perustuu Bram Strokerin Draculasta
tunnettuun Van Helsing-hahmoon, josta on tässä
elokuvassa tehty Vatikaanin salaisen veljeskunnan
palveluksessa työskentelevä länkkärityylinen
pahojen lahtaaja. Heti
elokuvan alussa Van Helsing päästää
päiviltä herra Hyden. Sen jälkeen hänet
lähetetään Transsilvaniaan listimään
hengiltä itse Dracula. Avukseen Van Helsing saa
siihen asti laboratoriossa Bondien Q:n tapaa erilaisia
aseita ja laitteita väsänneen noviisi Carlin,
joka David Fenhamin esittämänä tarjoilee
elokuvan koomiset kevennykset. Transsilvanian päässä
vampyyrien vastaiseen taistelurintamaan yhtyy vielä
kaunis prinsessa Anne, jonka tehtävänä
on esittää traagista sankaritarta (sukunsa
viimeinen!) ja toimia sankarin romanttisen kiinnostuksen
kohteena. Jotta sankareiden vastapainoksi riittäisi
varmasti hirviöitä, on mukaan menoon otettu
lisäksi Ihmissusi ja Frankesteinin hirviö.
Yritystä
Van Helsingistä ei siis puutu. Sitä on päinvastoin
liikaakin. Elokuvasta itsestään on näillä
eväillä tullut sekasikiöinen hirviö,
jota vyörytetään eteenpäin voimalla
ja mahtipontisuudella yli kahden tunnin ajan. Näihin
reiluun kahteen tuntiin mahtuu tuskin lainkaan aitoa
jännitystä tai kauhua tai ylipäänsä
mitään tunteita herättävää.
Koomiset kevennyksetkään eivät tahdo
oikein toimia. Katsoja on taipuvaisempi nauramaan
siellä missä ei pitäisi, kuten Draculan
uhoa kuunnellessa tai sankariparin suudellessa.
Näyttelijätiimi
pärjää yleiset puitteet huomioonottaen
ihan kohtalaisesti. Hugh Jackmanissa on tässäkin
elokuvassa miehekästä karismaa, se vain
valitettavasti hukkuu kaiken muun typeryyden alle.
David Fenham repii parhaansa kehnoistakin repliikeistä.
Kate Beckinsalen mustiin trikoihin ja korsettiin pukeutunut
prinsessa Anne on vetävä
rokkimimmi, jossa on potkua, mutta joidenkin repliikkien
kertakaikkinen naurettavuus syö tämänkin
hahmon vakuuttavuutta. Heikoin lenkki tässä
elokuvaleikissä on kuitenkin Richard Roxburghin
vaisu esitys Draculana. Roxburgin Draculalta puuttuu
täysin karisma ja pelottavuus. Ei ihme, että
Van Helsingillä ei ole loppujen lopuksi suuriakaan
vaikeuksia tämän verenimijän päihittämisessä.
Elokuvan
sivut:
http://www.vanhelsing.net/
Käsikirjoitus
ja ohjaus: Stephen Sommers
Pääosissa: Hugh Jackman, Kate Beckinsale,
Richard Roxburgh, David Wenham, Will Kemp, Shuler
Hensley
K-11
Kesto: 2 h 14 min.
Ensi-ilta: 7.5. 2004
T.R.
Kriitikon
päät
Soodalaisten
arvio
-----------------------------------------------------
Ylös!