filmit & tv
sarjatleffatfaktatfreakskitsch
esittelyssätulossajuorutlinkit

Esittelyssä

Aiemmat esittelyt

Kolmetoista

Kiltin tytön muodonmuutos

Kolmetoista on painajaiselokuva vanhemmillle. Siinä 13-vuotias Tracy muuttuu kiltistä tytöstä holtittomaksi huumeita käyttäväksi ja varastelevaksi nuoreksi. Elokuva ei kuitenkaan tyydy vain luomaan pelottavaa visiota pahinta pelkääville vanhemmille vaan näyttää myös mitkä asiat nuoren kotona saattavat edesauttaa tällaisen syöksykierteen syntymistä. Kyse ei ole aina vain huonoja vaikutteita antavista kavereista, vaan myös vanhemmista, jotka eivät tarjoa riittävää tukea kasvukivuissaan kamppaileville jälkeläisilleen. Vakuuttavuutta elokuvalle antaa se, että se perustuu kolmetoistavuotiaan Nikki Reedin omaan tarinaan. Nikki Reed nähdään myös itse elokuvassa Evien roolissa.


Tyttö tahtoo olla pop


Elokuvan alussa Tracy on kiltti ja mukava tyttö, joka menestyy hyvin koulussa ja auttaa kotona äitiään. Tracylla on kavereita, mutta he eivät kuulu koulun suosituimpien oppilaiden joukkoon, kuten ei Tracy itsekään. Vaikka Tracylla onkin hyvä suhde yksinhuoltajäitiinsä, on tämä varjossa kotonakin. Kampaaja-äidin kotona käyvät asiakkaat valtaavat usein talon lapsineen päivineen ja äidilla itsellään on myös muuta huomiota vaativaa, kuten AA-kokoukset ja niistä löytynyt, vaihtelevalla menestyksellä raitis poikaystävä. Tracyn isällä taas on omalla tahollaan niin kiire luoda uraa bisnesmaailmassa, ettei tältä löydy aikaa edes viikonlopputapaamisiin.


Kun Tracya pilkataan koulussa pukeutumisesta, tämä saa kimmokkeen lähestyä koulun suosituinta tyttöä, Evietä. Lähestymisyritys tuottaakin tulosta, kun Tracy tekee Evietä miellyttävän teon. Eviestä ja Tracysta tulee pikavauhtia hyvät kaverit ja Tracy tutustuu Evien opastuksella huumeisiin, rikoksiin ja seksiin. Muuttuneen käyttäytymisen myötä Tracyn suhde äitiin joutuu koetukselle eikä koulussakaan mene enää niin hyvin. Vanhat ystävät ovat jääneet taakse eivätkä uudet ystävät olekaan loppujen lopuksi niin hyviä ystäviä kuin miltä nämä aluksi vaikuttivat.

 

13-vuotias tarvitsee vielä vanhempiaan

Evie (Nikki Reed, jonka omiin kokemuksiin elokuva perustuu) ja Tracy (Evan Rachel Wood) ovat huonosti käyttäytyviä tyttöjä.

Kolmetoista on elokuva, joka ei kerro sinänsä mitään uutta. Nuoren tarve tulla kipeästi hyväksytyksi ja sen mukanaan tuoma alttius huonoille vaikutteille ovat tuttuja asioita jo sukupolvien takaa. Kolmentoista ansio onkin siinä tarkkuudessa millä tapahtumien kulkua ja Tracyn herkkää mielentilaa on kuvattu. Elokuva ei yksinkertaista asioita vaan tilanteet ja henkilöt esitetään niin monisyisinä kuin mitä ne todellisuudessakin yleensä ovat. Tracyn äiti yrittää parhaansa mukaan tukea ja suojella tytärtään, tältä vain jää tietyssä kriittisessä vaiheessa huomaamatta, että kiltti, aikuismaisesti käyttytyvät tytär on vasta 13-vuotias nuori, joka tarvitsisi vielä paljonkin äitiään - ja isäänsä.


Vielä kerran-sarjasta tuttu Evan Rachel Wood on onnistunut valinta Tracyksi ja eikä huono ole Evien roolissa näyttelijädebyyttinsä tekevä Nikki Reedkään. Vanhemman polven ammattilaiset Holly Hunter ja tämän poikaystävää esittävä Jeremy Sisto (Mullan alla-sarjan Billy) ovat niin ikään hyviä rooleissaan. Levottomasti liikehtivä kamera tekee koko elokuvasta hieman levottoman, mutta kuvaa toisaalta hyvin päähenkilön elämää levotonta aikaa. Elokuvan ohjaaja Catherine Hardwicke palkittiin tänä vuonna Sundance-festivaaleilla parhaasta draamaelokuvan ohjauksesta.

T.R.

Elokuvan sivut:
http://www2.foxsearchlight.com/thirteen/


Alkuperäinen nimi: Thirteen
Käsikirjoitus: Catherine Hardwicke yhdessä Nikki Reedin kanssa
Ohjaus: Catherine Hardwicke
Pääosan esittäjät: Evan Rachel Wood, Nikki Reed, Holly Hunter, Jeremy Sisto
K-15
Kesto: 1h 42min
Ensi-ilta: 5.12.2003

 

Kriitikon päät

 
 



Soodan kävijät:

-----------------------------------------------------
 

Anna oma arviosi tästä elokuvasta!






Ylös!

www.sooda.com
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle