Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Peloista
pahin
Maailmansodan
partaalla
Tom
Clancyn romaaniin perustuva Peloista pahin
oli joutua hyllylle todellisuutta liikaa muistuttuvan
juonensa takia. Elokuvassa tapahtuu terrori-isku Baltimoren
kaupunkiin ja sen arveltiin olevan liikaa syyskuun
11. päivän traumatisoimille amerikkalaisille.
Keväällä jenkeissä ensi-iltansa
saanut Peloista pahin osoittautui kuitenkin
siellä katsojamenestykseksi. Yksi syy tähän
lienee se, että vaikka elokuvassa räjähtääkin
ydinpommi, kauhua ja hätää siinä
on tuskin nimeksikään. Peloista pahin
on toisin sanoen turvallista jännitysviihdettä,
jonka parissa todellisuuden ikävät asiat
pikemminkin unohtuvat kuin nousevat pintaan.
Kaksi
suurta sotajalalla
Peloista
pahin kertoo tilanteesta, jossa Yhdysvallat
ja Venäjä ajautuvat ydinsodan partaalle
pitäessään toisiaan vihollisina. Venäjällä
on vaihtunut valta ja uutta presidentti Nemerovia
pidetään uhkana lännelle. Tätä
epävarmuutta käyttävät hyväkseen
äärioikeistolaiset terroristit, jotka tekevät
Yhdysvaltoihin terrori-iskun saadakseen kaksi suurvaltaa
keskenään sotajalalle. Juoni onnistuukin.
Vain yksi mies (miksi maailman pelastaa näissä
elokuvissa aina se yksi mies??) on riittävän
sitkeä ottaakseen selvää ketkä
terrori-iskun takana todella ovat.
Nuorentunut
Ryan luottaa älyn voimaan
Peloista
pahin-elokuvan maailmanpelastajayksilö on
Jack Ryan. Sama sankari on seikkaillut aiemmin Harrison
Fordin hahmossa elokuvissa Isku Kolumbiaan
ja Patriot Games. Peloista pahin-elokuvassa
Jack Ryania esittää Fordia tuntuvasti nuorempi
Ben Affleck. Myös roolihahmo on tässä
nuorempi, CIA:ssa vasta uraansa aloitteleva Jack Ryan.
Loogistahan se ei ole, jos ajattelee elokuvia sarjana,
sillä nuori Ryan seikkailee uudemmassa ajassa
kuin vanha Ryan. Loogisuus ei liene kuitenkaan näissä
elokuvissa se tärkein juttu vaan se, että
elokuva toimii. Ja sehän toimii. Peloista
pahin on vanhanaikaisella tavalla hyvä ja
toimiva jännityspaketti. Elokuvassa on (puumaista
Ben Affleckia lukuunottamatta) hyvät näyttelijät
ja vetävä kerronta. Positiivista on myös
se, että turha väkivalta on jätetty
pois. Lihasten pullistelun ja aseiden paukuttelun
sijasta tässä elokuvassa luotetaan pääasiassa
älyn ja neuvottelutaitojen voimaan.
Alkuperäinen
nimi: The Sum of All Fears
Ohjaus: Phil Alden Robinson
Pääosissa: Ben Affleck, Morgan Freeman,
James Cromwell, Live Shreiber, Bridget Moynahan, Ciaran
Hinds
USA 2002
Ensi-ilta 20.9. 2002
Elokuvan
sivut:
http://www.sumofallfearsmovie.com/
Tiina
Raatikainen
Sooda-kritisijä:
Myötämielisemmät
kävijät:
-----------------------------------------------------
Ylös!