filmit & tv
sarjatleffatfaktatfreakskitsch
esittelyssätulossajuorutlinkit

Esittelyssä

Aiemmat esittelyt

 

Pieniä eroja

Naisen olemus, tytön mieli

Pieniä eroja on näyttelijänä ja laulajana parhaiten tunnetun Mari Rantasilan toinen elokuvaohjaus. Rantasila hääräsi kameran takana ensimmäistä kertaa lyhytfilmissä Greippi, joka kertoi yksinäisestä 12-vuotiaasta tytöstä. Myös Pienissä eroissa liikutaan nuoren tytön maailmassa. Elokuvan päähenkilö on juuri ylä-asteelle siirtynyt Salla, joka ikävöi ala-astetta ja etenkin ala-asteen opettajaansa, Teppo Tarsalaa.

Koulutyttö & opettaja

Salla alkaa poikkeilla tapaamassa entistä opettajaansa. Villejä ystäviään Reetaa ja Paulaa rauhallisempi pohdiskelija kaipaa kypsempää seuraa ja on myös hiukan ihastunut mieheen. Naisellisen muodokas ja flirttailevan oloinen Salla puolestaan vetää puoleensa omien ongelmiensa kanssa kamppailevaa Tarsalaa. 35-vuotiaan miesopettajan ja 13-vuotiaan tytön välille kehkeytyy erikoinen ystävyyssuhde, jota voisi jopa rakkaudeksi luonnehtia. Nuoren tytön ja aikuisen miehen maailmat ovat kuitenkin erilaiset eivätkä nämä tekojen tasolla tahdokaan välttämättä samoja asioita.

Tytön ja miehen eri mielet

Selja Ahavan
hienovireinen ja monisyinen käsikirjoitus kuvaa Sallan ja Tarsalan välistä suhdetta helppoja yksinkertaistuksia välttäen. Tarsala ei ole roisto, hän on vain mies, joka ei näe, että naisellisen vartalon ja poptähtien pukeutumista myötäilevän seksikkään tyylin alla on nuori tyttö, jolle riittävät vielä tässä vaiheessa pelkät haaveet.

Pieniä eroja avaa ajatuksia herättävän näkymän nuoren tytön mielenmaisemaan. Elokuvassa ei selitellä liikoja vaan jätetään tilaa myös katsojan omille tulkinnoille. Salla on selvästikin yksinhuoltajaäidin lapsi, mutta sitä onko isä kokonaan poissa kuvioista, ei esimerkiksi tuoda elokuvassa esiin.

Elokuvan toimivuuden takaavat hyvät näyttelijäsuoritukset. Vilma Vuorio ja Jari Nissinen tekevät elokuvan tyyliin sopivat, herkät ja monitulkintaiset roolit Sallana ja Tarsalana.


Käsikirjoitus: Selja Ahava
Ohjaus: Mari Rantasila
Pääosissa: Vilma Vuorio, Jari Nissinen,
Sara Malmberg, Lina Schiffer
Kesto: 1 h
Ensi-ilta: 26.4. 2002
Suomi 2002

Tiina Raatikainen

Arveleva arvioija:

 

Aina oikeassa olevat kävijät:

   


 


Ylös!

www.sooda.com
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle