Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Harry
Potter ja salaisuuksien kammio
Velhopojan
toinen kouluvuosi
Viime
vuonna kovien ennakko-odotusten myötä elokuvateattereihin
tullut ensimmäinen Harry Potter-elokuva, Harry
Potter ja Viisasten kivi, sai valtavan suosion.
Kirjasarjan toinen osa Harry Potter ja salaisuuksien
kammio on nyt myös käännetty elokuvaksi
ja saa ensi-iltansa vain vuosi ykkösosan jälkeen.
Elokuva noudattaa ensimmäisen Potter-elokuvan
kaavaa, vaikkakin nyt sujuvammin ja menevämmin.
Kun henkilöt ja jutun perusjuoni ovat tulleet
esitellyiksi katsojille ykkösosassa, ei niihin
tarvitse kakkososassa enää tuhlata liiemmälti
aikaa vaan toimintaan päästään
käsiksi nopeammin.
Pelottava kammio aukeaa...
Kakkososassa
Harry Potter palaa takaisin Tylypahkan noitakouluun
- Dobby-nimisen kotitontun varoituksista huolimatta.
Dobby on varoittanut Harrya Suuresta Vaarasta, joka
tätä uhkaa, jos tämä palaa takaisin
kouluun. Elämä Dursleyn perheen luona on
kuitenkin niin ankeaa, että Harry palaa mieluummin
takaisin kouluun kuin elää Dursleyjen talon
yläkerrassa kaltereiden taakse lukittuna. Dobbyn
varoituksissa tuntuu kuitenkin olevan perää,
sillä koulussa alkaa pian tapahtua kummia. Harry
kuulee seinien puhuvan itselleen ja koulun oppilaita
alkaa löytyä kangistuneesta tilasta. Käy
ilmi, että Salaisuuksien kammio on auennut. Salaisuuksien
kammio on koulun entisen oppilaan Tylypahkaan rakentama
piilokammio, jossa asustaa pahan voimien hallitsema
hirviö. Harry Potteria epäillään
syypääksi siihen, että kammio on auennut
taas eikä Harry voi olla ottamatta asiasta tarkempaa
selkoa. (Tokko tuo voisi olla ottamatta muutenkaan...)
...
sulkeutuakseen lopussa
Kyse
on tälläkin kertaa perinteisestä hyvän
ja pahan välisestä taistelusta, jonka voittajan
jästeinkin katsoja arvannee. Seikkailuna Harry
Potter ja salaisuuksien kammio onkin melko tavanomainen
ja ennalta-arvattava. Pelottavuutta kuitenkin löytyy.
Elokuva on kielletty aivan pienemmiltä, mikä
onkin ihan perusteltu ratkaisu. Sen verran pelottavia
ilmestyksiä elokuvan jättiläishämähäkit
ja jättiläiskäärme ovat.
Näyttelijä-
ja hahmotyön juhlaa
Parasta
Harry Potter ja salaisuuksien kammio-elokuvassa
on kirjan sivuilta elokuvaan välittynyt hieman
leikkimielinen ote asioihin ja vanhan ajan taianomainen
maailma, jonka tekijät ovat onnistuneet elokuvaan
luomaan. Tylypahkassa on tunnelmaa!
Myös
näyttelijätyö on elokuvassa vakuuttavaa.
Nuoret näyttelijät tuntuvat Hermionea esittävää
Emma Watsonia lukuunottamatta tässä elokuvassa
kummallisen pliisuilta, mutta vanhemmat näyttelijät
tekevät edelleenkin roolinsa takuuvarmasti. Robbie
Coltrane on Hagridina äijä paikallaan ja
äskettäin kuollut Richard Harris tuntuu
niin täydelliseltä Dumbledorelta, että
uuden näyttelijän löytäminen rooliin
lienee vaikeaa. Uudet Potter-tulokkaat, turhamaisen
taikuri Gilderoy Lockhartin roolissa oleva Kenneth
Branagh ja Draco Malfoyn häijyä isää
Julius Malfoyta esittävä Jaason Isaacs ovat
hekin erinomaisia.
Elokuvan hellyttävimmästä suorituksesta
vastaavat kuitenkin elokuvan visuaalisisten efektien
takana olevat taiturit, jotka ovat onnistuneet luomaan
kotitonttu Dobbysta niin todellisen tuntuisen hahmon,
että tähän on kerta kaikkiaan pakko
tykästyä.
Elokuvan
sivut:
http://harrypotter.warnerbros.com/
Alkuperäinen
nimi: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson,
Maggie Smith, Kenneth Branagh, Robbie Coltrane, Rupert
Grint, Richard Harris, Jason Isaacs
USA 2002
Ikäraja: K-11
Ensi-ilta: 22.11. 2002
Tiina
Raatikainen
Jästi-kriitikko:
Velhomaisen
viisaat kävijät:
-----------------------------------------------------
Ylös!