Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
POWERPUFF
GIRLS ELOKUVA
Tehikset
lennossa
TV:stä
tutut tehotytöt lentävät elokuva-teattereihin
oikein pitkän leffan muodossa. Teho-tyttöjen
saaga aloitetaan aivan alusta ja leffa onkin puolijuonittomasti
lähinnä tyttöjen syntytarina ja kuvaus
erilaisuuden hyväksymisestä. Pahikset ja
maailman pelastaminen näyttelevät sivuosia,
vaikka yllättävän paljon väkivaltaa
elokuvaan on saatu survottua. Mikään pikkulasten
piirretty ei siis ole kyseessä.
Sokeria,
kanelia ja kemikaali X:ää
Pipa,
Papu ja Poppana, elokuvan tähdet, ovat Professori
Utoniumin aikaansaannoksia; pieniä super-tyttöjä,
jotka on varustettu mahtavilla voimilla ja taidolla
lentää. Tytöt ovat vasta lastentarhassa,
mutta pistävät turpaan kaikkia maailman
pahimpia tyyppejä, kuten Mojo-Jojoa ja hänen
apina-armeijaansa. Muun ajan tytöt käyttävätkin
normaalien pikku tyttöjen tapaan kikattamiseen
ja leikkimiseen. Leikkiminen vain ei suju yhtä
helposti kuin lentotaidottomilla lapsukaisilla...
Tyhmät
tytöt?
Power
Puffit eivät toimi leffassa. Elokuvan juoni on
pystytty aiemmin kertomaan joka aamu kymmenen minuutin
mittaisena ja nyt sama satu on leffaa varten pidennetty
tunnin mittaiseksi. Useat kohtaukset tuntuvat taaaavaaattoman
pitkiltä, kuten ensimmäisen aamun hippaleikki,
jossa tuhotaan samalla 90% kaupungista. Lisäksi
animaatiohahmojen täydellinen tyhmyys raivostuttaa:
pimujen silmät leviävät lautasen kokoisiksi,
koska he eivät voi käsittää miksi
kaupunkilaiset suuttuvat heille täydellisen tuhon
aiheuttaneen hippaleikin jälkeen. Ehkä lapset
ovat lapsia, mutta tyttöenergian ei pitäisi
tyhmäilyä tarkoittaa :)
Mageinta
leffassa oli vanhahtava animointitekniikka ja hauskannäköiset
hahmot. Siellä täällä huomaa,
että tekovaiheessa on ollut hoppu, mutta ainakin
hahmot toimivat mukavasti. Myös alkukuvana esitetty
lyhytanimaatio "Dexterin laboratorio" toimii
varsin hyvänä kontrastina söpöstetylle.
Elokuvan
sivut:
http://www.cartoonnetwork.com/ppg/movie/
Ohjaus:
Craig McCracken
Ääninä: Mirjami Heikkinen, Annituuli
Kasurinen, Kiti Kokkonen
USA 2002
Kesto: 1h 14min
Ensi-ilta: 30.8. 2002
HannaN
Sooda-kriitikko
Soodan
kävijät
-----------------------------------------------------
Ylös!