Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Starsky
& Hutch
Kökkö
kyttäpari
Starsky
& Hutch oli 70-luvulla melko suosittu tv-sarja,
jota moni vähän vanhempi ihminen muistelee
edelleenkin lämmöllä. Poliisiparin
välinen henkilökemia pelitti hyvin, ja etenkin
Paul Michael Glaserin charmi puri naisiin. Tämän
päivän näkökulmasta liki napaan
asti auki oleva paita ja permistukka vaikuttavat toki
hiukan koomisilta, mutta muuten Starsky oli kova jätkä
eikä moittimista ollut hieman vähemmän
machossa Hutchissakaan. Vaan millainen lopputulos
mahtaa tulla, kun 2000-luvun Hollywoodissa keksitään,
että sarjan pohjalta voisi tekaista elokuvan
ja korvata kyseisiä tyyppejä esittäneet
Paul Michael Glaserin ja David Soulin koomisena parina
jo aiemmista työkuvioistaan tutuksi tulleilla
Ben Stillerillä ja Owen Wilsonilla? Ei hyvä.
Ei myöskään hauska, vaikka hauskuutta
elokuvaversioon onkin yritetty oikein hakemalla hakea.
Ben
Stillerin Starsky on yltiökunnollinen, mutta
tyhmä poliisi, joka ei vedä työssään
vertoja edesmenneelle äidilleen ja jonka ainoa
avu on taito vinguttaa autonkumia. Owen Wilsonin Hutch
on puolestaan rikolliselle puolelle kallistuva laiska
poliisi, jonka ainoita vahvuuksia tuntuvat olevan
suhteet alamaailmaan ja kyky hurmata mieskauneudesta
kiinnostuneita rikollisia. Poliisipäällikkö
Dobey päättää laittaa nämä
kaksi luuseria toistensa työpareiksi, ja alkuun
toisiinsa nihkeästi suhtautuvat miehet ratkovat
jo pian yhdessä huumemurhaa. Minkä he luonnollisestikin
tietysti selvittävät, niin kökköjä
kyttiä kuin ovatkin.
Starskyssa
& Hutchissa on yritetty hauskuuttaa katsojaa
tekemällä Starskysta ja Hutchista koomisia
pellejä ja virnuilemalla siinä sivussa 70-luvun
meiningille discoineen ja travoltoineen. Yritys jää
kuitenkin puolitiehen ja nauruja irtoaa koko elokuvan
aikana yllättävän vähän.
Henkilötkään eivät hurmaa niin
kuin pitäisi. Ben Stillerin ja Owen Wilsonin
koomiset kemiat sopivat periaatteessa hyvin yhteen,
mutta kun käsikirjoitus on niin huono kuin se
tässä elokuvassa on, se ei riitä tekemään
elokuvasta nautinnollista katsottavaa. Starskyn
& Hutchin parissa yksinkertaisesti pitkästyy.
Alkuperäiset
Starsky ja Hutch, Paul Michael Glaser ja David Soul
piipahtavat elokuvassa loppupuolella. Vanhojahan äijät
jo ovat, mutta Stilleriin ja Wilsoniin verrattuna
kuitenkin miehiä. Mieleen nousee miksei
elokuvaa olisi voitu tehdä heidän tähdittämään.
Kahdesta kuusikymppisestä kovanaamapoliisista
kertovassa leffassa olisi voinut olla ideaa ja miekkosten
iän ja sen väistämättä mukanaan
tuomien rasitusten ja rajoitusten kautta elokuvaan
olisi saanut pinnistelemätöntä huumoriakin.
Jokohan Subtv on harkinnut vanhan tv-sarjan
uusimista?!
T.R.
Elokuvan
sivut:
http://starskyandhutchmovie.warnerbros.com/
Ohjaus:
Todd Phillips
Pääosan esittäjät: Ben Stiller,
Owen Wilson, Vince Vaughn, Juliette Lewis, Snoop Dogg
Kesto: 1h 42min
K-11
Ensi-ilta: 16.4. 2004
Kriitikon
päät
-----------------------------------------------------
Ylös!