Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Super
Size Me
Big
Mac dokkaristin hampaissa
Dokumentit
eivät ole enää tylsiä kalkkisten
juttuja. Tämän osoittaa hyvin muun
muassa Morgan Spurlockin hauska dokumentti Super Size
Me, joka on ollut suuri hitti niin kotimaassaan kuin
maailmallakin.
Super
Size Me-leffan idea on sinänsä hulluntuntuinen.
Dokumentintekijä päättää
syödä kuukauden ajan kolme kertaa päivässä
vain ja ainoastaan McDonaldsin ruokaa ja juomaa -
vesi mukaan lukien. Ennen kokeensa aloittamista mies
käy kolmella lääkärillä tutkituttamassa
itsensä. Lääkäri toteavat Morganin
olevan kaikin puolin terve mies ja arvelevat ruokakokeilun
nostavan miehen painoa ja kolesteroliarvoja. Mitään
suurempia muutoksia he eivät usko niin lyhyen
kokeilun aiheuttavan. Toisin kuitenkin käy. Jo
kokeilun keskivaiheessa Morganin terveydentilassa
on tapahtunut huolestuttavia muutoksia. Yksi lääkäreistä
suositteleekin, että Morgan keskeyttäisi
koko kokeilunsa, sillä miehen maksa on samassa
kunnossa kuin pitkään ryypänneellä
alkoholistilla. Morgan vie kuitenkin MacDonalds -pämppäyksensä
urheasti loppuun saakka ja onnistuu kehittämään
itselleen kuukauden aikana mukavankokoisen vatsapalleron.
Ironisella
ja kevyellä otteella kerrottu dokumentti etenee
vauhdikkaasti eikä tarina jää missään
kohtaa junnaamaan. Vetävästä esitystavastaan
ja äkkiseltään melko kapealta tuntuvasta
aiheestaan huolimatta Super Size Me on myös hyvin
puhutteleva elokuva.
Spurlockin
elokuvan ideat ja paljastukset voivat kuulostaa -
ainakin suomalaisesta näkökulmasta tarkasteltuina
- typeriltä ja naiiveilta. Kukapa nyt pelkällä
pikaruolla eläisi? Kukapa ei tietäisi, että
pikaruoka on epäterveellistä? Eikö
ole ihmisen omalla vastuulla, jos tämä syö
itsensä sairaaksi? Epäterveellinen ruoka
on kuitenkin epäterveellistä, vaikka sitä
ei söisikään ihan kolmea kertaa päivässä,
eikä tieto ole käytännön väärti.
Spurlockin haastattelemat tutkijat paljastavat, että
liikalihavuus on Yhdysvalloissa jo epidemiaksi luokiteltu
ongelma, joka on ohittamassa tupakan vakavien sairauksien
ja ennenaikaisten kuolemien aiheuttajana. Dokumentissa
tuodaan esiin myös se, ettei kyse ole puhtaasti
henkilökohtaisista valinnoista, jos ihmisiä
koukutetaan pikaruoan nautintoihin jo lapsesta saakka
leluilla ja muilla houkuttimilla.
Spurlockin
sormi ei osoita vain MacDonaldsiin tai pikaruokapaikkoihin
yleensä. Dokumentissa vieraillaan myös amerikkalaisessa
koulussa, jossa kouluruoasta vastaava suuri catering-yritys
tajoilee oppilaille lounaaksi keksejä, ranskalaisia
ja virvoitusjuomia. Sen rinnalle Spurlock ottaa esimerkin
ongelmanuorten koulusta, jossa tarjoillaan nykyään
vain omassa keittiössä tehtyä, tuoreista
raaka-aineista valmistettua ruokaa. Paremman ruoan
vaikutukset ovat olleet merkittäviä: oppilaiden
keskittymiskyky on parantunut ja nämä ovat
muuttuneet rauhallisemmiksi. Kyse ei ole siis vain
siitä, että roskaruoka lihottaa ja aiheuttaa
sairauksia. Kyse on kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista,
jota pitkälle jalostettu, rasvaa, suolaa, sokeria
ja lisäaineita ylenpalttisesti sisältävä
ruokavalio nakertaa. Spurlockin Mac -mässäyskokeilun
juju ja hienous onkin siinä, että se konkretisoi
tämän asian hyvin tehokkaasti. Spurlockin
rappioitumista seuratessa tulee pakostakin miettineeksi
omia ruokatottumuksiaan. Terveellisestä ruoasta
tulee ainakin hetkeksi pikaruokaherkkuja houkuttelevampi
vaihtoehto.
Elokuvan
sivut:
http://www.supersizeme.com/
Morgan
Spurlock
Pääosan esittäjät: Morgan Spurlock
Kesto: 1h 42min
Ensi-ilta: 10.9. 2004
T.R.
Kriitikon
päät
-----------------------------------------------------
Ylös!