Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
The
Day After Tomorrow
Kun
luonto iskee takaisin
Katastrofielokuvia
tulee ulos tasaisin väliajoin, sillä ne
vetävät tunnetusti väkeä elokuvateattereihin.
Menestystä voi povata myös Roland Emmerichille
ohjaamalle elokuvalle The Day After Tomorrow.
Emmerich on kunnostautunut aiemmin muun muassa Godzilla-
ja Independence Day-elokuvien ohjaajana, joten
kokemusta vastaavanlaisesten megaprojektien puikoissa
olemisesta miehellä on jo entuudestaan. Tämä
näkyykin The Day After Tomorrow'n varmaotteisesti
hallitussa kokonaisuudessa.
The
Day After Tomorrow kertoo siitä mitä
maailmassa tapahtuisi, jos kasvihuoneilmiön aiheuttama
maapallon ylikuumeneminen tapahtuisi jo nyt ja uusi
jääkausi alkaisisi. Elokuvan yhdessä
keskeisessä pääosassa on Dennis Quiaidin
esittämä ilmastotieteilijä Jack Hall,
joka on varoitellut jo jonkin aikaa valtioiden päättäjiä
siitä mitä tulee tapahtumaan, jos kasvihuoneilmiön
pysäyttämiseksi ei aleta tehdä jotakin.
Hallkaan ei kuitenkaan pysty kuvittelemaan, että
tulevaisuuden kauhuvisiot voisivat käydä
toteen jo nyt. Ei ennen kuin tornadot tuhoavat Los
Angelesia, Tokiossa sataa nyrkinkokoisia rakeita ja
sää tuntuu menneen muutenkin koko maailmassa
sekaisin. Henkilökohtaista tragiikkaa aiheeseen
tuo se, että Hallin poika Sam (Jake Gylleenhal)
on New Yorkissa juuri kun jääkautta enteilevä
supermyrsky iskee Amerikan pohjoisosiiin.
The
Day After Tomorrow on elokuva, jota katsomaan
mennessään tietää mitä tulee
saamaan: hienoja efektejä ja pelokasta tutinaa
valkokankaalla. Ennalta-arvattavuudessa The Day
After Tomorrow on paikoitellen jopa tylsä,
varsinkin kun alun upeiden tornadojen jälkeen
valkokankaalle ei ilmaannu enää paljoakaan
jännittävää tai visuaalisesti
häikäisevää katsottavaa. Loppu
menee lähinnä seuratessa sitä paleltuuko
joku kuoliaaksi vai ei ja miten tästä kaikesta
muka oikein selvitään. Se, miten siitä
selvitään - siis miten Suuri ja Mahtava
Yhdysvallat selviää, Euroopasta ja muusta
maailmasta tässä elokuvassa ei jakseta pahemmin
välittää - onkin sitten elokuvan hauskin
yllätys ja mukava elokuvallinen näpäytys
omaan ylemmyyteensä uskovalle amerikkalaisuudelle.
Kun elokuvassa uskalletaan vielä osoittaa suoraan
sormella ketkä tämän tarinan konnia
ovat (ei, luonto ei ole se konna eli syypää)
ja kun Amerikan presidentti laitetaan myöntämään
virheensä televisiossa, voi The Day After
Tomorrowia sanoa jopa hivenen poliittiseksi elokuvaksi.
Tärkeä aihe ja asiallinen toteutus nostavatkin
elokuvan hieman keskitason yläpuolelle. Kannattaa
mennä katsomaan, jos ei muuten, niin siksi, että
niitä omia kulutustottumuksia ja Kioton sopimuksen
merkitystä tulisi miettineeksi edes hetken ajan.
Elokuvan
sivut:
http://www.thedayaftertomorrow.com/
Ohjaaja:
Roland Emmerich
Pääosan esittäjät: Dennis Quaid,
Jake Gyllenhaal, Sela Ward, Emmy Rossum
Kesto: 2h 06min
Ensi-ilta: 28.5. 2004
T.R.
Kriitikon
päät (3 elokuvalle + yksi hyvän asian
puolesta):
Soodalaiset
sanovat viimeisen sanan:
-----------------------------------------------------
Ylös!