filmit & tv
sarjatleffatfaktatfreakskitsch
esittelyssätulossajuorutlinkit

Esittelyssä

Aiemmat esittelyt

Unelmaelämästä painajaiseen

Kun miehellä on rahaa, valtaa, ulkonäköä ja naisia, hänellä on kaikkea. Ainakin monen köyhän ja pienemmillä ulkoisilla avuilla siunatun pojan mielestä. Vanilla Sky ei olisi tyypillinen amerikkalainen elokuva, ellei se opettaisi, ettei näin ole: edellä mainittujen lisäksi täytyy olla myös sydäntä.

Huipulla humisee

T
om Cruisen esittämä David Ames on rikas ja kevytmielinen perijä, joka on tottunut liihottelemaan kevyesti niin työssään kuin ihmissuhteissaankin. Harrastuksiin ja hauskanpitoon suuntautunut toimitusjohtaja luistaa mielellään töistä eikä tunne tarvetta sitoutua kehenkään naiseen vakavasti. Tämän tuntuu hyväksyvän myös miehen vakituinen sänkykumppani Julie (Cameron Diaz). Julien todelliset tunteet tulevat kuitenkin esiin, kun David tapaa espanjalaisen tanssijan Sofian (Penelope Cruz) ja alkaa tuntea rakkauden väreitä - ensimmäistä kertaa elämässään. Loukattu ja nöyryytetty nainen ei suostu väistymään kiltisti takaviistoon, ja David saa tuta mitä on jätetyn naisen viha.

Totta vai tarua?

D
avidin elämä muuttuu traagisen tapahtuman seurauksena radikaalisti. Mies menettää kauniit kasvonsa ja niiden myötä myös itsetuntonsa. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan tapahtumat muuttuvat vähitellen yhä painajaismaisemmiksi, ja pian David huomaa olevansa telkien takana syytettynä murhasta. Onko David hullu vai näkeekö hän unta? Vai onko kyseessä kenties ovela salaliitto?

Unen ja todellisuuden välillä pompotteleva Vanilla Sky sekoittaa myös katsojan pollaparkaa ja mitä pidemmälle elokuvassa mennään sitä villimmäksi meno muuttuu. Vanilla Skyn loppuratkaisu lienee katsojasta riippuen yllätyksellinen tai yllätyksetön. Itse pidin sitä yllätyksellisenä, mutta melko pitkäveteisenä, kuten koko elokuvaa, jota oli venytetty mielestäni tarpeettomasti hieman joka kohdasta.

Viisas toppatakkityttö viettelee?

J
ännärinä Vanilla Sky toimii kuitenkin paremmin kuin romanttisena leffana. Vika ei ole filmaattisessa tähtiparissa vaan siinä, että elokuvan rakkaustarina on aika korni. Tuntuu tylsältä, kun Sofian erilaisuutta Julieen nähden korostetaan toppatakkipukeutumisella ja väkinäisillä viisauksilla. "Jokainen hetki on mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa." Joo, tuollaisilla totuuksilla ja toppatakeillahan sitä pinnallisten juppien sydämiä sulatetaan.

Elokuvan sivut
http://www.vanillasky.com/


Ohjaus: Cameron Crowe
Pääosissa: Tom Cruise, Penelope Cruz, Cameron Diaz, Kurt Russell
Kesto: 2 h 17 min.
Ensi-ilta: 25.1. 2002
USA 2001

Kriitikko:

   

Kävijät:

   

 

Aiemmat esittelyt

 

Ylös!

www.sooda.com
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle