Esittelyssä
Aiemmat
esittelyt
Unelmaelämästä
painajaiseen

Kun
miehellä on rahaa, valtaa, ulkonäköä
ja naisia, hänellä on kaikkea. Ainakin monen
köyhän ja pienemmillä ulkoisilla avuilla
siunatun pojan mielestä. Vanilla Sky ei
olisi tyypillinen amerikkalainen elokuva, ellei se
opettaisi, ettei näin ole: edellä mainittujen
lisäksi täytyy olla myös sydäntä.
Huipulla
humisee
Tom
Cruisen esittämä David Ames on rikas ja
kevytmielinen perijä, joka on tottunut liihottelemaan
kevyesti niin työssään kuin ihmissuhteissaankin.
Harrastuksiin ja hauskanpitoon suuntautunut toimitusjohtaja
luistaa mielellään töistä eikä
tunne tarvetta sitoutua kehenkään naiseen
vakavasti. Tämän tuntuu hyväksyvän
myös miehen vakituinen sänkykumppani Julie
(Cameron Diaz). Julien todelliset tunteet tulevat
kuitenkin esiin, kun David tapaa espanjalaisen tanssijan
Sofian (Penelope Cruz) ja alkaa tuntea rakkauden väreitä
- ensimmäistä kertaa elämässään.
Loukattu ja nöyryytetty nainen ei suostu väistymään
kiltisti takaviistoon, ja David saa tuta mitä
on jätetyn naisen viha.
Totta
vai tarua?
Davidin elämä muuttuu traagisen tapahtuman
seurauksena radikaalisti. Mies menettää
kauniit kasvonsa ja niiden myötä myös
itsetuntonsa. Tämä ei kuitenkaan riitä
vaan tapahtumat muuttuvat vähitellen yhä
painajaismaisemmiksi, ja pian David huomaa olevansa
telkien takana syytettynä murhasta. Onko David
hullu vai näkeekö hän unta? Vai onko
kyseessä kenties ovela salaliitto?
Unen
ja todellisuuden välillä pompotteleva Vanilla
Sky sekoittaa myös katsojan pollaparkaa ja
mitä pidemmälle elokuvassa mennään
sitä villimmäksi meno muuttuu. Vanilla
Skyn loppuratkaisu lienee katsojasta riippuen
yllätyksellinen tai yllätyksetön. Itse
pidin sitä yllätyksellisenä, mutta
melko pitkäveteisenä, kuten koko elokuvaa,
jota oli venytetty mielestäni tarpeettomasti
hieman joka kohdasta.
Viisas
toppatakkityttö viettelee?
Jännärinä
Vanilla Sky toimii kuitenkin paremmin kuin
romanttisena leffana. Vika ei ole filmaattisessa tähtiparissa
vaan siinä, että elokuvan rakkaustarina
on aika korni. Tuntuu tylsältä, kun Sofian
erilaisuutta Julieen nähden korostetaan toppatakkipukeutumisella
ja väkinäisillä viisauksilla. "Jokainen
hetki on mahdollisuus muuttaa elämänsä
suuntaa." Joo, tuollaisilla totuuksilla ja toppatakeillahan
sitä pinnallisten juppien sydämiä sulatetaan.
Elokuvan
sivut
http://www.vanillasky.com/
Ohjaus: Cameron Crowe
Pääosissa: Tom Cruise, Penelope Cruz, Cameron
Diaz, Kurt Russell
Kesto: 2 h 17 min.
Ensi-ilta: 25.1. 2002
USA 2001
Kriitikko:
Kävijät:
Aiemmat
esittelyt
Ylös!