filmit & tv
sarjatleffatfaktatfreakskitsch
esittelyssätulossajuorutlinkit

Esittelyssä

Aiemmat esittelyt

X-Men 2

Mutantit ja ihmiset ottavat yhteen

Vajaat kolme vuotta sitten ensi-iltansa saanut X-Men oli hieman sekavanoloinen kokonaisuus, mutta lupaili kuitenkin mielenkiintoista leffasarjaa. Kun peruskuvio oli kerran esitelty, oli syytä odottaa, että jatko-osissa henkilöhahmoihin pääsisi syventymään paremmin ja tarina kulkisi jouhevammin. Näin ei valitettavasti ole kuitenkaan käynyt. X-Men 2:ssa kokonaisuus on edelleenkin - osittain henkilöhahmojen lukuisuudesta johtuen - hajanainen eikä monista henkilöistä saa vieläkään minkäänlaista otetta.

Kun ykkösosassa taistelua käytiin hyvien ja pahojen mutanttien kesken, ovat vastakkaisina osapuolina tällä kertaa mutantit ja ihmiset. Professori Xavierin johtama ryhmä, joka haluaisi elää rauhanomaisesti ihmisten kanssa, joutuu väkisinkin taisteluun ihmisten kanssa, kun mutanttien vastaista liikettä johtava kenraali Stryker hyökkää mutanttien koulutuskeskukseen ja uhkaa tehdä lopun koko mutanttikunnasta. Jotta hyvismutantit kykenisivät päihittämään Strykerin, on näiden turvauduttava pahismutanttien, Magneton ja tämän kumppanin Mystikon, apuun.

Wolverine on ykkössusi!

X-Men 2:ta vaivaa hajanaisuuden lisäksi lievä raskassoutuisuus ja tähtiensota-tyyppinen mahtipontinen mitä-tulevaisuus-tuokaan-meille-tullessaan paatos. Mutanttien erikoistaitojen (=erikoisefektien) esittely tuntuu sekin välillä pitkästyttävältä. X-Men 2:ssa on kuitenkin näyttävyyttä ja hyviä kohtauksia sekä pari hyvää henkilöhahmoa, jotka jo yksistään tekevät tästä elokuvasta katsomisen arvoisen.

Elokuvan vetävin hahmo on jo ykkösosasta tuttu Wolverine, joka jatkaa kakkososassa oman kipeän menneisyytensä selvittämistä. Hugh Jackman on roolissaan niin karhealla tavalla karismaattinen, että on vaikea uskoa saman miehen esittäneen viimeksi kilttiä - joskin yhtä komeaa - aatelismiestä elokuvassa Kate & Leopold. Uusista kasvoista mielenkiintoisin on Alan Cummingin esittämä Painajainen, jolla on kyky siirtyä silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Elokuvan naiset, Halle Berryn esittämä Storm, Famke Janssenin Jean ja Anna Paquinin Rogue jäävät valitettavan pinnallisiksi ja mielenkiinnottomiksi hahmoiksi, vaikka etenkin viimeksi mainitussa olisi ainesta sähäkäksi ja persoonalliseksi teiniactionsankarittareksi.

Elokuvan sivut:
http://www.x-men-the-movie.com/



Alkuperäinen nimi: X2: X-Men United
Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellan, Halle Berry, Anna Paquin, Famke Janssen, James Marsden, Shawn Ashmore, Alan Cumming, Brian Cox
Ikäraja: K-11
Kesto: 2 h 14 min.
Ensi-ilta: 1.5.2003


Tiina Raatikainen

  Sooda-kriitikon ja soodalaisten antamat päät:

   


 


Ylös

www.sooda.com
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle