PAPERIT
Mustavalkopaperit
ovat alunperin olleet ns. yhden jyrkkyyden papereita eli jokaisella
jyrkkyydellä on ollut oma paperinsa. Tämä tarkoitti sitä, että vedostajalla
täytyi olla pimiössä mukanaan 3-5 paperilaatikkoa. Nykyisin usein käytetty
mv-paperi on moniastepaperi, joka sisältää kaikki jyrkkyydet. Jyrkkyyksiä
muutetaan suurennuskojeessa olevilla suotimilla (keltainen ja magenta)
tai irtosuotimilla.
Tavallista
on vielä, että kuitupapereissa käytetään yhden jyrkkyyden papereita,
mutta moniastepaperi on löytänyt tiensä myös tähän hieman vaativampaan
vedostusmenetelmään. Lisäksi paperivalikoimaan on tuonut (ainakin minua
viehättäneen) lisänsä lämminsävypaperit, joissa musta on hieman ruskeampi
ja näin kuvaa ei tarvitse välttämättä enää sävyttää jos halutaan pehmeämpi
ja lämpimämpi tunnelma kuvaan. Olen kirjannut tähän vain kahden valmistajan
papereita, mutta erinomaisia vaihtoehtoja löytyy myös mm. Fortelta,
Tetenalilta ja Agfalta.
Muovi
Kuitu
Muovipaperit
Kodak
Polymax RC
Moniastepaperi, joka antaa kuvalle neutraalin sävyn, hyvän valkoisen
ja syvän mustan. Laajin sävyskaala Kodakin papereista. Sopii erinomaisesti
yleispaperiksi kaikenlaisille kuville. Kodak Polycontrast III RC Nopea
moniastepaperi, joka sopii hyvin yleispaperiksi. Lisätietoja:
http://www.kodak.com/global/en/professional/
support/techPubs/g21/g21.shtml
Multigrade
RC IV Portfolio (Ilford)
Laajakontrastinen ja -sävyinen yleispaperi. Samat ominaisuudet kuin
Deluxella, mutta paperi on puolet paksumpaa.
http://www.ilford.com/html/us_english/
prod_html/multirc/multi_iv_rc.html#
Technical Data
Multigrade
RC IV Deluxe
Moniastepaperi, jolla on neutraali sävyntoisto, syvä musta ja kirkas
valkoinen. Erinomainen yleispaperi. Hyvä säilyvyys ja nopea prosessointi.
Alla olevasta osoitteesta löydät tekniset tiedot sekä Portfolio että
Deluxe papereista (Acrobat Reader versio).
http://www.ilford.com/html/us_english/
pdf/mgivrc.pdf
Alkuun
Kuitupaperit
Kodak
Polymax Fiber
Moniastekuitupaperi, jolla on neutraali sävyntoisto. Toistaa hyvin negatiivin
kontrastit. Kehitteeksi suositellaan Kodak POLYMAX -kehitettä tai Kodak
DEKTOL -kehitettä. Kiiltävä ja puolimatta (F ja N). Lisätietoja osoitteesta:
http://www.kodak.com/global/en/
professional/support/techPubs/g7/g7.shtml
Kodak
Polymax Fine-Art
Nopea moniastekuitupaperi, joka sopii mainiosti esim. näyttely- tai
arkistovedostesten tekoon. Hyvä sävyntoisto ja kirkas valkoinen. Toistaa
hyvin myös suurikontrastiset negatiivit. Kiiltävä, puolimatta ja lämminsävy.
Lisätietoja osoitteesta:
http://www.kodak.com/global/en/
professional/support/techPubs/
g24/g24.shtml
Multigrade
IV FB (Ilford)
Erinomaisen sävyntoiston omaava moniastekuitupaperi. Kiiltävä ja matta.
Tekniset tiedot löydät osoitteesta (Acrobat Reader versio):
http://www.ilford.com/html/us_english/
pdf/mgivfb.pdf
Multigrade
FB Warmtone (Ilford)
Lämminsävyinen moniastepaperi, jossa mustassa on lämmin sävy. Myös valkoinen
on miedosti sävyttynyt. Loistava paperi sävytettäville kuville. Lisätietoja:
http://www.ilford.com/html/us_english/
pdf/warm_tone.pdf
Alkuun