|

Kani
Hankinta - Häkki
- Ruokinta - Käsittely
- Hoito
Kanit
ovat olleet jo pitkään yleisiä lemmikkeinä.
Kani voi oikein hoidettuna elää jopa yli kymmenen
vuotiaaksi. Kanin hoito ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista
kuin mitä yleisesti luullaan. Se tarvitsee muutakin kuin
häkin, jossa istua ja pari salaatinlehteä silloin,
kun omistaja muistaa. Mikään hankala hoidokki kani
ei kuitenkaan ole, jos mielenkiintoa vain riittää.
Hankinta
Kanit
ovat erittäin seurallisia ja viihtyvät ihmisten
kanssa, joten kaneille on pidettävä paljon seuraa.
Ellei kanille ole tarpeeksi aikaa, sille kannattaa hankkia
toinen kani ystäväksi. Koskaan ei kuitenkaan tulisi
hankkia kahta urosta, sillä ne eivät tule toimeen
keskenään. Jos taas hankkii uroksen ja naaraan,
on parasta leikkauttaa ainakin uros.
Kania
hankkiessa on oltava tarkka siitä, ettei kania ole vieroitettu
sisaruksistaan liian aikaisin. Sopiva luovutusikä on
8-10 viikkoa. Kun kani on vieroitettu emosta, se ei vielä
tarkoita sitä, että se on valmis lähtemään
uuteen kotiin. Sen sosiaalistumisen kannalta on tärkeää,
että se saa olla vielä emosta vieroitettuna sisarustensa
kanssa.
Kanin
voi joko ostaa eläinkaupasta tai kasvattajalta. Eläinkaupassa
kanit ovat harvoin rotukaneja. Poikasina ne saattavat hyvinkin
näyttää "kääpiökaneilta", mutta
niistä saattaa kasvaa yllättävän suuria.
Jos haluaa hankkia itselleen rotukanin, kannattaa kääntyä
kasvattajan puoleen. Kasvattajilta kaneja saa yleensä
halvemmalla kuin eläinkaupasta ja ne ovat yleensä
myös rekisteröityjä, mikä oikeuttaa ne
osallistumaan virallisiin kaninäyttelyihin. Lisää
tietoa kasvattajista saat Suomen
jyrsijäliitolta.
Häkki
Kanit
tarvitsevat mahdollisimman suuren häkin. Suositeltavaa
olisi, että kani saisi olla kaiken aikaa vapaana asunnossa
ja häkki olisi sille vain nukkuma- ja turvapaikkana.
Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista,
missä tapauksessa kanille tulee hankkia mahdollisimman
suuri häkki.
Häkin minimikoko pienillä roduilla on n.60-100 cm.
Esim. belgianjättikanit jotka painavat jopa 10 kg tarvitsevat
todella suuren häkin. Näin suurta kania ei toisaalta
kannata edes hankkia, ellei se voi olla suurinta osaa ajasta
vapaana. Eläinkaupoissa on ainakin välillä
myytävänä melko suuriakin häkkejä
(tosin ei koskaan liian suuria). Kannattaa aina kysellä
olisiko mahdollista tilata kaupan kautta tietyn kokoista häkkiä.
Mitä suurempi häkki on, sitä suurempi on hintakin.
Häkin voi tietysti tehdä myös itse, jolloin
hinta ei kovin korkealle kohoa. Häkkiin tulisi sijoittaa
juomapullo, ruokakuppi ja nk. heinäverkko, koska heinä,
jota kani syö, ei saisi olla häkin pohjalla, koska
kani vain sotkee sen eikä syö paljoakaan. Lisäksi
häkissä tulisi olla suolakivi.
Ylös!
Ruokinta
Kanin
pääruoka on heinä. Se ei kestä paastoa,
joten kuivaa heinää on oltava aina saatavilla. Kanin
ruokavalioon kuuluu kanipelletti, johon on laskettu kaikki
kanin tarvitsemat hivenaineet ja siemenseos. Siemenseosta
ostettaessa on varmistettava, ettei siinä ole auringonkukansiemeniä
tai pähkinöitä, koska ne lihottavat kania liikaa.
Älä siis osta herkkusiemenseospussia. Lisäksi
kanin on saatava vihanneksia ja hedelmiä, esim. porkkanaa,
salaattia, kurkkua ja tuoretta ruohoa. Ruokavalion on
oltava monipuolinen. Kani on kasvissyöjä. Sille
ei saa antaa lihaa. Tuoreruokaa ei saa antaa suoraan jääkaapista.
Jäätynyttä tuoreruokaa ei saisi antaa koskaan,
koska siihen kertyy myrkkyä, josta taas kertyy
kanin mahaan kaasua ja se on eläimelle kohtalokasta.
Raikasta vettä tulisi olla aina saatavilla. Kanille kannattaa
myös antaa pajun tms. oksia jyrsittäviksi, jotta
sen hampaat eivät kasva liikaa.
Käsittely
Kani
nostetaan siten, että toisella kädellä pidetään
eläintä rintakehän alta, kainaloiden takaa
ja toisella kädellä tuetaan nostoa takapäästä.
Kania ei saa KOSKAAN nostaa korvista, se on eläimelle
erittäin tuskallista ja korvat murtuvat sen painosta.
Kun kanin nostaa syliin, on siitä pidettävä
tukevasti kiinni, koska kani saattaa rimpuilemalla murtaa
selkänsä. Jos se pääsee loikkaamaan sylistäsi
niin, että se potkaisee sinua mahaan se saattaa vahingossa
repäistä erittäin voimakkailla takajalan kynsillään
vatsaasi pahatkin jäljet.
Hoito
Ellei
kani elä vapaana asunnossa, on se päästettävä
jaloittelemaan päivittäin, mitä kauemmaksi
aikaa sen parempi. Kania jaloiteltaessa on aina varmistettava,
ettei sähköjohtoja ole kanin ulottuvilla ja ettei
kani voi muutenkaan satuttaa itseään. Erityisesti
on varottava askeliaan ja oven sulkemista/avaamista. Ei ole
harvinaista, että kani jää ihmisen alle tai
oven väliin. Kanit muistuttavat lemmikkinä paljonkin
kissaa, ne voi jopa opettaa wc-astialle, mikä onkin parasta,
jos kani on suurimman osan ajasta vapaana. Kanin turkkia on
harjattava aina välillä, varsinkin jos sillä
on pitkä turkki. Kania ei saisi pestä, koska se
vilustuu herkästi. Kanin kynnet kannattaa leikata parin
viikon välein ja se olisi paras totuttaa siihen jo poikasena.
Lisäksi kanin häkki tulee siivota aina tarpeen vaatiessa.
Jos kani on lähes jatkuvasti häkissä, se
tulee siivota joka toinen päivä.
Lisää
tietoa tältä sivulta: Suomen
kaniyhdistys r.y.
Lähteet:
yhdistyksen eri monisteet, Monika Wegler: Kaniinit
|