KoiratKissatKanit ja jyrsijätHevosetAkvaarioLinnutMatelijatHoitola


Kissan hankinta
Tulovalmistelut
Perushoito
Terveydenhoito
Yhteiselämä kissan kanssa
Kissalinkkejä

 

 
Eläintarha - Kissat - Perushoito

Kissan perushoito

Oikeanlainen ruokinta on tärkeää, jotta kissa pysyisi terveenä ja hyväkuntoisena. Kissan wc:stä eli hiekkalaatikosta on myös pidettävä hyvää huolta. Turkin hoitaminen on tärkeää, varsinkin jos kissa on pitkäkarvainen. Kissan kynnetkin saattavat vaatia joskus huomiota.

Ruokinta

Kissa on ehdoton lihansyöjä. Jos sen pakottaa kasvissyöjäksi, se ei yksinkertaisesti pysy hengissä. Toinen kissanruokinnan avainsana on vaihtelu, tarjosi sitten valmisruokaa tai tuoreruokaa. 

Joissakin kissanhoito-oppaissa korostetaan tuoreen ruoan antamista ja esitetään, että tuoretta ruokaa tulisi tarjota ainakin kahdesti viikossa. On kuitenkin huomattava, että tuoreruokakin voi olla ravitsemuksellisesti kissalle liian yksipuolista ja aiheuttaa terveysongelmia. Jos kissa esimerkiksi syö pelkkää kalaa, seurauksena voi olla B1-vitamiinin puutos, kun taas pelkällä rasvattomalla lihalla ruokkiminen voi aiheuttaa kalsiumin ja vitamiinien puutetta. 

Tuoreruoka tulisi aina tarjota keitettynä, jottei kissa saisi lois- ja bakteeritartuntoja. Kalasta tulisi poistaa ruodot ja kanasta pienet luut, sillä ne voivat tukehduttaa kissan juututtuaan sen kurkkuun. 

Valmisruoan kohdalla kannattaa vaihdella valmistajia ja lajikkeita heti pennusta alkaen, ettei kissasta tulisi liian nirso. Kissojen valmisruoat voi jakaa ns. purkkiruokaan ja kuivamuonaan. Monet laittavat kuivamuonaa kissan kuppiin vain aterioitten väliseksi naposteltavaksi. Pelkällä kuivamuonalla ruokkiminen ei olekaan hyvä vaihtoehto erityisesti, jos kissa on huono juomaan vettä, koska kissalle saattaa tällöin muodostua virtsakiviä. Tietyt kuivamuonat saattavat myös löysyttää  joidenkin kissojen vatsaa.

Pelkkä kostean ruoan syöminen ei ole kuitenkaan hyväksi hampaille, joten kuivaakin ruokaa kannattaa antaa silloin tällöin. Eläintarvikeliikkeissä on myytävänä kuivaruokia, jotka soveltuvat yleensä kissojen elimistölle paremmin kuin päivittäistavarakauppojen valmisteet.

Koiranruoalla kissaa EI saa ruokkia, koska siinä ei ole kissan kannalta riittävästi proteiinia!

Pentujen ruokinnassa kannattaa mennä kissan mukaan ja katsoa miten paljon pentu syö. Ruokintaohjeita voi myös kysyä kasvattajalta. Olisi hyvä totuttaa kissa säännöllisiin ruoka-aikoihin ja pyrkiä tarjoamaan eniten ruokaa illalla, jotta kissa nukkuisi yönsä hyvin. Aamulla kissa kannattaa ruokkia kevyemmin, jotta se olisi vireä ja leikkisä päiväsaikaan. 

Vettä pitää olla koko ajan tarjolla ja se tulee vaihtaa kerran päivässä. Maito ei sovi kaikkien kissojen vatsalle eikä sitä missään nimessä tulisi tarjota veden korvikkeena.   

Siisteyskasvatus ja hiekkalaatikon hoito

Kissan siisteyskasvatus ei tuota yleensä ongelmia. Pentu nostetaan aina aterian jälkeen hellävaraisesti hiekkalaatikolle ja se oppii pian käymään laatikolla oma-aloitteisesti. Jos pentu tekee muualle kuin astiaan, sille ei kannata suuttua vaan jatkaa kärsivällisesti hiekkalaatikolle opastamista.

Kissanhiekkaa on pääasiassa kahta lajia, paakkuntuvaa ja paakkuuntumatonta. Ensin mainitussa kostunut hiekka muodostaa paakun, jonka voi vain nostaa pois. Jotkut suosivat paakkuuntuvaa, koska koko hiekkaa ei tarvitse vaihtaa niin usein kuin paakkuuntumattomatonta käytettäessä. Molemmissa hiekkalajeissa on kuitenkin tarjolla hyvinkin erillaisia ja erilaatuisia tuotteita.Varminta on yleensä käyttää sitä hiekkalajiketta, mitä kasvattajakin on käyttänyt. Hiekkalaadun vaihtaminen kun saattaa tuottaa ongelmia joillekin kissoille.

Kissa saattaa tehdä muualle kuin astiaansa, jos hiekan päästää liian likaiseksi. Hiekkalaatikon puhtaudesta huolehtiminen onkin sekä kissan että omistajan etu. Se, miten usein hiekka on tarpeen vaihtaa, riippuu hiekan laadusta, kissojen lukumäärästä ja siitä mitä kissa on syönyt. Laatikko on syytä siivota viimeistään silloin, kun virtsa alkaa haista.

Raskaana olevien naisten tulisi välttää kissan hiekkalaatikon siivoamista, sillä sen yhteydessä saattaa saada sikiölle vaarallisen toksoplasmoositartunnan.

Turkin hoito ja puhtaus

Kissaa pitäisi harjata säännöllisesti, varsinkin tuuheaturkkista. Esimerkiksi persialaiskissaa tulisi harjata päivittäin, jotta sen  turkki pysyisi hyvässä kunnossa. Kissalla on tapana pestä itseään kielellä ja saada siten karvaa vatsalaukkuunsa.Pitkäkarvaisen kissan harjaus on tärkeää siksikin,että sillä tavoin voidaan estää suolistoa tukkivien karvapallojen muodostumista. 

Kissa on hyvä myös joskus pestä tai ainakin suihkuttaa. Pestäessä on käytettävä kissoille tarkoitettua shampoota tai  vauvanshampoota. Pesutiheys - ja tarve  riippuu tietenkin kissan likaisuudesta. Monet kissat nauttivat suihkuttelusta. Kissan säännöllisen pesemisen sanotaan helpottavan ihmisen allergisia oireita.

Kynnet

Kynsien leikkaaminen on usein sisäkissojen kohdalla tarpeen etenkin, jos kissalla on taipumusta jäädä kynsistään vaatteisiin kiinni. Kynnet  leikataan kynsileikkurilla. Kynnen saa esille kissan varvasta painamalla. Kynsi on leikattava selvästi ennen hermo- ja verisuonikudosta eikä leikkaaminen saisi aiheuttaa kissalle kipua tai verenvuotoa. Kynsiä leikatessa on yleensä hyvä, jos toinen ihminen avustaa kissan pitelemisessä. 

Lähteitä:  Alderton, David: Kissan valinta ja hoito. Gummerus 1990. Goss, Wendy: Looking after your cat. Hamlyn  1990. Taylor, David: Kissan käsikirja. Otava 1990.

Eläintarhan etusivulle
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle