|
Ajavat
ja jäljestävät koirat
Metsästys
ajavien koirien kanssa on maassamme vanhimpia metsästysmuotoja.
Ajavien koirien syntyhistoria ulottuu aikaan, jolloin piilukkokivääri
tuli yleiseen käyttöön metsästysaseena. Sitä ennen riistanpyynti
oli yksinomaan ansapyyntiä. Kiväärin mullistettua koko metsästyksen
tulivat tarpeellisiksi koirat, jotka hajuaistinsa avulla ja
kuuluvasti haukkuen ajoivat pakenevan riistan pyssynkantaman
päähän odottavasta metsästäjästä.
Germaanien
400 - 800 -luvuilta olevissa lakiteksteissä on mainintoja
erityyppisistä vainunsa avulla jäljestävistä koirista, joista
käytetään nimitystä laitihunt (hihnassa pidettävä koira).
Näitä koiria kuljetettiin pitkässä taluttimessa, kun ne jäljestivät
riistaa. Niitä ei päästetty vapaaksi, vaan varsinaiseen metsästykseen
käytettiin haukkuen ajavia koiria.
Rhodesiankoira
Luonteeltaan
rhodesiankoira on erittäin aktiivinen ja älykäs rotu. Ne ovat
rohkeita, mutta eivät kuitenkaan hullunrohkeita. Isäntäväelleen
rhodesiankoira on uskollinen ja toimiva ystävä, mutta vieraille
se on usein pidättyväinen olematta kuitenkaan aggressiivinen
tai arka. Rhodesiankoira pitää kouluttaa ja sosialistaa, jotta
pentu kehittyisi tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi. Ne vaativat
paljon liikuntaa ja virikkeitä.
Aikuinen
rhodesiankoira on hyvin itsenäinen, mukavuudenhaluinen ja
sopeutuvainen isäntänsä päivärytmiin. Ne ovat usein myös huumorintajuisia,
ja samalla hyvin päättäväisiä. Niille on annettava syy totella,
koska ne eivät suinkaan ole sokeita käskyjen toteuttajia.
Motivointi on siis tärkeää niiden koulutuksessa.
Rhodesiankoira
on melko hiljainen ja soveltuu siltä osin hyvin niin kerros-
kuin omakotitaloon, mutta kerrostalo ei ole suotava asuinpaikka
niille.
Vartiointivietti
niillä on yksilöllistä, mutta ne eivät turhista ilmoittele
vaan haukahtavat kun jotakin ilmoittamisen arvoista on tekeillä.
Rhodesiankoira on kärsivällinen ja hellä, ja tulee näin ollen
hyvin toimeen lasten kanssa.
|
