KoiratKissatKanit ja jyrsijätHevosetAkvaarioLinnutMatelijatHoitola


Koirarodut
Pennun hankinta
Hoito
Koulutus
Ruokinta

Terveydenhoito
Harrastusmuodot
Suomen kennelliitto
Koiralinkit

 

 
Eläintarha - Koirat - Koirarodut - Seurakoirat

Koirat

Seurakoirat ja kääpiökoirat

Seurakoirarotuja, joita kasvatetaan lähinnä lemmikeiksi eikä niinkään palvelustehtäviin, on monen- näköisiä ja -kokoisia. Jotkut niistä ovat suurempien rotujen kääpiömuunnoksia, mutta toiset, kuten chihuahuat, on kehitetty seuralaisiksi eikä niillä ole alunperinkään ollut erityistä käyttötarkoitusta.

Seurakoirat ovat luonteeltaan uskollisia ja kiintyvät herkästi omistajaansa. Joillakin tämän ryhmän edustajilla saattaa kuitenkin esiintyä ongelmia. Eräs tällainen on esimerkiksi takaraajan rakenteellinen vika, jolloin koiran polvilumpio menee helposti sijoiltaan. Kasvattajat pyrkivät karsimaan vastaavia puutteita huolellisella jalostusyksilöiden valinnalla.

Käsitys koiran käytöstä ja arvosta on muuttunut eniten juuri kääpiökoirien kohdalla. Varhaisimmissa koiranäyttelyissä niiden piti olla vain kauniita ja lystikkäitä. Koiria arvosteltaessa omistajat pitivät niitä sylissä. Tästä seurasi pian, että melkein kaikista tuli vaivaisia ja kitukasvuisia. Tämän vuosisadan alussa asiaan tuli perusteellinen korjaus; kääpiökoirilta vaaditaan yhtä suurta elinvoimaa ja anatomista terveyttä kuin muiltakin roturyhmiltä, vaikka kääpiökoirille ei olekaan annettu mitään työsuorituksia tehtäväksi.

Bichon Frisé

Bichon frisét ovat älykkäitä ja iloisia. Aggressiivisuus toisia koiria ja ihmisiä kohtaan rodulle vierasta. Rakenteensa ansiosta bichon frisé on mielellään liikkuva pikkukoira, joka suoriutuu vaivatta pitkistäkin ulkoilulenkeistä. Siitä huolimatta se viihtyy mainiosti myös sisällä asunnossa. Bichon frisé on ollut pitkään ihmisen seuralainen ja siksi se kiintyy isäntäänsä syvästi. Ne ovat leikkisiä ja eloisia koiria, jotka ovat aina valmiita temppuihin. Sillä on iloinen, avoin luonne, ja se haluaa miellyttää omistajaansa kaikin tavoin.

Bichon frisén erityispiirre on kaksinkertainen turkki, jonka ansiosta koira näyttää pörröiseltä. Karva on hienoa ja silkkistä. Turkki muodostuu pehmeistä korkkiruuvimaisista kiharoista. Turkki karstataan ja kammataan mieluiten joka päivä ja pesua suositellaan n. 2 viikon välein.

 

Eläintarhan etusivulle
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle