KoiratKissatKanit ja jyrsijätHevosetAkvaarioLinnutMatelijatHoitola


 

 

Eläintarha - Maatila - Lampaat

Lampaat

Haastateltavan etunimi: Jonna
ikä: 32 v.

Asumme miesystäväni maatilalla Teiskossa. Viime vuonna meillä oli yhteensä 23
lammasta, joista 21 oli uuhia ja 2 pässejä. Lisäksi laitumella kirmasi yli 40
karitsaa. Talven ajaksi uuhet ja pässit muuttavat lampolaan, jossa uuhet synnyttävät kevättalvella kukin yhdestä viiteen karitsaa. Jottei lammaskatraan koko paisu liian suureksi, teurastetaan osa kesän laitumella olleista karitsoista syksyllä. Lisäksi maatilallamme on yksi oma ja kolme hoitohevosta (Armas, Lissu, Olli ja Erkki) sekä Skye-koira ja Peppi-kissa.

Milloin ja miksi olet hankkinut itsellesi ensimmäisen lampaan?

Ensimmäiset 4 uuhta (Malviina, Ansa, Elsa ja Ester) sekä Höylä-pässi hankittiin meille noin 5 vuotta sitten. Halusimme maatalouteen liittyvän harrastuksen, josta olisi myös hyötyä. (lampaastahan saa sekä lihaa, villaa että taljoja).

Miten päädyit juuri lampaan hankkimiseen?

Lampaat ovat sööttejä ja ne ovat kooltaan kohtuullisen helppoja käsitellä. Lisäksi niiden päärehua on kaura ja heinä, joita saadaan omalta tilalta.

Mitä lampaiden pitäminen erityisesti vaatii?

Lampaista on huolehdittava joka päivä. Niitä on ruokittava talvisin kahdesti päivässä ja niillä pitää olla raikasta vettä saatavilla koko ajan. Lampaat on kerittävä eli niiden villat on leikattava pari kertaa vuodessa ja niiden sorkat pitää leikata silloin, kun ne kasvavat liian pitkiksi. Lisäksi lampaat pitää madottaa pari-kolme kertaa vuodessa sisäloisia vastaan. Lampailla pitää olla riittävän tilava talvisuoja, jossa vesi ei saa jäätyä. Kesäisin niille on aidattava laidun, jossa riittää ruohoa syötäväksi. Jollei ruohoa ole riittävästi, on lampaille annettava heinää ja viljaa lisäruuaksi myös kesäisin.

Jos haluaa kasvattaa karitsoita, on osattava tarpeen tullen antaa synnytysapua uuhelle. Lisäksi pieniä sairasongelmia on opeteltava ratkomaan itse ja antamaan niihin tarvittavaa hoitoa.

Mitä et osannut odottaa eläinten hoidosta ennen lampaiden hankkimista?

Sitä, kuinka kovaa meteliä lampaat määkiessään pitävät. Ja sitä, miten rankkaa on hoitaa orvoksi jääneitä karitsoita. Niitä kun pitää ruokkia tuttipullolla parin tunnin välein.

Mikä lampaiden hoitamisessa/omistamisessa on parasta, entä pahinta?

Lampaat ovat persoonallisia ja sympaattisia eläimiä, joihin voi kiintyä kuin koiraan. Pienet karitsat ovat äärettömän suloisia ja niitä tarkkaillessa vierähtää vaikka koko päivä. Ikävintä on luopua lampaista teurasaikaan.

Aiotko hankkia lisää eläimiä? Minkä eläimen kanssa lammas sopisi parhaiten?

Lisää eläimiä, ainakaan tuotantoeläimiä ei meille ole tässä vaiheessa tulossa. Lammas voisi olla laitumella vaikkapa hevosten kanssa, kunhan molemmat ovat tottuneet toisiinsa. Meillä hevosille ja lampaille aidattiin erilliset laitumet.

Ovatko lampaat seurallisia?

Kesyt lampaat ovat hyvin seurallisia. Tuttipullokaritsat leimautuvat ruokkijaansa voimakkaasti. Ne hyppelevät iloisesti vastaan ja seuraavat perässä kuin koirat.

Minkälainen ihminen sopii parhaiten lampaiden omistajaksi/ hoitajaksi?

Eläinrakas ihminen, jolla on rauhallinen ja kärsivällinen luonne.

Eläintarhan etusivulle
Soodaan Filmit & TV:n etusivulle Filmit & TV:n etusivulle