Haukkasin palan punertavasta omenasta ja annoin lempeän tuulen oikoa hiuksiani. Tänään olin saanut suloisen pikkusiskon. Olin käynyt katsomassa häntä, ja äitiä sairaalassa. Se sisko oli kaunein vauva maan päällä. Kutsuin sitä Söpöksi. Mielestäni vauvan nimeksi sopisi Miia, sillä se on nätti nimi, ja rimmaisi hyvin oman nimeni kanssa, joka on Riia. Isä sanoi että äiti ja Söpö kotiutuvat parin päivän päästä. Odotan innolla jälleennäkemistä! ( Riia )

..parin päivän kuluttua äiti ja Söpö tulivat kotiin. Annoin äidille suukon ja pyysin saamaan pikkusisareni syliini. Äiti antoi ja käski varovaisesti pitää kiinni. Istahdin sohvalle ja sormenpäällä silitin tytön poskea. Pehmoinen ja sileä. "Sen nimeksi tulee Miia." äiti sanoi ja hymyili. "Niinkö!?" huudahdin innosta. "Hyss.. Vauva ei pidä huudosta." isä sanoi hellästi. Hymyilin ja katsahdin äitiä. Sitten vauvaa.. ( Miiinnu )

..piti ruokkia, äiti imetti sitä.
Vauva näytti niin onnelliselta, vaikkei hymyillä osannukkaan.
Vaari mummu tulivat kylään.
Voi miten olinkaan onnellinen, vaikka vauvaa koko ajan hyysättiin, enkä saanut juurikaan huomiota.

Silloin ovikello soi.
Menin avaamaan, ja paras ystäväni Maiju tuli hakemaan minua ulos.
Sanoin, että tulisin, ja kysyin haluaisiko Maiju tulla katsomaan Söpöä.
"Häh? Kuka on Söpö?" Maiju kysyi hämmentyneenä.
"Häh? Enks mä oo muka muistanu kertoo, mä sain pikkusiskon!" Huudahdin.
Maiju näytti hyvin iloiselta, mutta samalla hiukan pettyneeltä, kun en ollu muistanut kertoa.
Otin Maijua kädestä kiinni ja vein hänet Söpön luo.
Silloin Maiju päästi suustaan kauheita.. ( joulukankku )

....Kiljahduksia. "Miten IHANA!!!!!", hän kiljui. "Hysssss...pitää olla hiljaa...", kuiskasin, ja Maiju meni nipistelemään Söpöä hellästi poskesta. "Kukas tyttönen tämä on??", vaarini kysyi ja meni Maijun luo käsi ojossa. "Olen Maiju. Riian ystävä", hän esitteli. "Olette varmaan iloisia, kun teillä on noin ihana lapsenlapsi", Maiju kehui. "Jo vain",mummo sanoi ylpeänä. "Niin, tuota,siitä puheen ollen...", äiti aloitti. Kaikki katsoivat häntä kysyvästi. "Riia, menisitkö Maijun kanssa huoneeseesi?", äiti pyysi. "Joo mut..."yritin."Ei mitään muttia. Nämä ovat aikuisten asioita. Menes nyt.", äiti hoputti. Tottelin vastahakoisesti. "oikeestaan mun pitää jo lähtee...", Maiju sanoi. "Joo heippa", sanoin hänelle, mutta kun ulko-ovi pamahti kiinni, painoin heti korvani olohuoneen oveen. Erotin äidin ja isän muutamia sanoja :"niin se vain nyt on..." "Se ei vain toimi" "Valitettavasti", mistä on kyse? ( Golden¤ )

..Vanhemmat jatkoivat: "Riia ei saa tietää sitä..", "Mitä teemme?", "Ei pysty!". Minua alkoi mietityttämään että mistä nämä oikein keskustelivat.. ( CANDY SHOP )

Olin kyllästynyt oven takana piilekelyyn ja päätin tulla ulos, ja kysyä rehellisesti mitä oli tekeillä. "Mistä niin salaisesta te oikeen puhutte, etten mä saa sitä tietää?" "Tämä on aikuisten asioita, ole hyvä Riia ja mene nyt omaan huoneeseen hetkeksi vaikka kuuntelemaan musiikkia" Äiti vastasi rauhalliseen mutta tiukkaan sävyyn. Ryntäsin huoneeseeni ja laitoin oven kiinni. Avasin kirjoituspöydän laatikon ja vedin sieltä esille uuden Mp3-soittimeni. Samalla kun painoin kuulokkeita korvilleni kuulin Äidin huutavan "... ( tinkerbell )

"Sinä et ymmärrä! Emme me voi kertoa semmoista lapselle! Riia on vasta lapsi! Hänhän murtuisi täysin!"
"Kulta, kulta, ihan rauhallisesti nyt, meidän on pystyttävä keskusteleemaan kunnolla, ja vauvakin heräsi" isä rauhoitteli. Ja niinhän söpö herösikikin mutta vauvan itkussa oli jotai outoa, aivan kuin se ei olisi pystynyt hengittämään kunnolla... ( Leevi (Julkaskaa!) )

...,hän köhi ja köhi ja sitten... en kuulut enää mitään.
Sammutin mp3:seni ja painoin korvani ovea vasten.
Hetken päästä kuulin äidin itkevän, juoksin portaita alas olohuoneeseen.
Isä oli pettäny vauvan kasvot valkoiseen tyynyliinaan.
Sitten äiti avasi suunsa ja sanoi itkien "Hänellä oli vaikea kurkkusyöpä"
( Superfii )

... Katsoin isää ja äitiä pettyneesti. Ja juoksin omaan huoneeseeni.Itkin iltaan asti. Äiti tuli illalla.-Kulta, me tiedämme, että tämä on surullista, mutta sinun pitää nyt tyytyä tähän, emme voi asialle mitään, äiti lohdutti. Katsoin äitiä ja sanoin... ( zanessa )

Niin te ette voi. Ette edes ole aikoneetkaan tehdä mitään! -Kulta, kuuntele.. äiti yritti. -En kuuntele! Te olisitte voineet edes yrittää pelastaa siskoni, mutta te päädyitte luovuttamaan heti! Mutta minä en ole syntynyt vain sen tähden että kärsisin ja luovuttaisin! Te ette voi enään mitään, mutta minä voin! Katsoin äitiä vihaisesti ja pettyneesti, mutta tiesin että silmissäni pilkahti välähdys itsevarmuutta. Äiti oli aivan hiljaa. Kerrankin hän oli kuunnellut. Mutta sitten hän raotti suunsa, katsoen vihaisesti minuun. -Sinä et tiedä mitään minun kärsimyksistäni! Äiti sanoi uhkaavalla äänellä. ( Tuhka )

-Mieti! Mieti! säikähdin sillä äiti tärisi itkusta. -Odotusta! Odotusta yhdeksän kuukautta! Turhaan! Jo toinen lapsi kuoli ennen aikojaan! nyt säikähdin totaalisesti. -Ja si..., mutta äiti laittoi kädet suun eteen ja lähti pois ( mimmi (pliis julkaskaa) )

...minä olin äimän käkenä. Puhuiko äiti jotain minusta? Hän sanoi si... hän saattoi myös tarkoittaa jotain muuta asiaa? Ei... en pystynyt ajattelemaan kunnollisesti. Käteni tärisivät ja kurkussani oli pala. Siskoni kuolisi, ellen tekisi jotain... ja pian! ( Hani(julkaskaa, jooko??) )

Käteni tärisivät ja voihkaisin hiljaa.. Ihmisen elämä minun käsissäni? Ei.. Ei voinut olla mahdollista.. Istuin meikkipöytäni tuolille ja painoin pään käsiini. Mietin kuumeisesti mitä tehdä. En saanut päähäni yhtään selvää ajatusta.. Vilkaisin puhelinta, tartuin siihen ja heitin sen seinään.
Kirosin mielessäni... ( Sazzi )

..Ja juoksin hakemaan äitini kännykän. Äidin. Pudotin kännykän kädestäni ja itkin. Pikku sisareni.. Hän on varmasti jo kuollut.
Poimin kännykän maasta, näppäilen kuumeisesti kolminumeroista numeroa. 112.
"112, hätäpalvelu, kuinka noin auttaa?" ystävällinen nainen vastasi.
"Pikku sisareni, hänellä on ollut keuhosyöpä ja, .. Tulkaa pikaisesti, olkaa kilttejä", ääneni tärisi. Kyyneleet valuivat kännykälle, jonka olin laittanut kaulalleni.
"Neiti, mikä on osoitteenne?" kuului naisen ääni.
"Tulkaa.. Heti.." mumisin ja notkahdin lattialle.
"Katajankuja 27", sanoin hiljaa viimeisillä voimillani ennen kuin päässäni sumeni.


( Delia )

"Haloo. Haloo? Oletteko vielä siellä?"
Havahduin siihen että minua kannettiin paareissa. Näin siskoni. "E-... Ehdit-tekö pe-pelastaa hä-häntä?" ja kaikki pimeni.
"Kultaa? Kultaseni, oletko hereiillä?" äitini kysyi. "H? Missä olen? Miten Söpö voi? Missä isä on?" Hätäännyin. "Ssh. Olet sairaalassa ja sisaresi voi ihan hyvin. Isä on juuri tulossa." Lysähdin takaisin makaamaan vuoteelle... ( Jensku )

Sisareni oli kunnossa! Hänen syöpänsä oli saadettu hoidetuksi. Kaikki palasi raiteilleen. Elämä oli ihanaa. Minäkin pääsin pian pois sairaalasta ja mietin kaikkia niitä ihania päiviä, joita voisin viettää yhdessä pienen sisareni kanssa. Sisareni Mian. ( Nokke )

Mutta sitten muistin, mitä äiti oli sanonut, että jo toinen lapsi kuolisi ennen aikojaan... Jo toinen? Sehän tarkoittaisi sitä, että hänellä olisi ollut toinenkin kuollut sisko??!! ( tyyppi, joka haluu tarinansa julkastavan) )