|
Muutettavana,
osa 2: meikki
Uutta
tukkaa täydennettiin tämän jälkeen
siihen sopivalla meikillä. Petra Rytioja
Tampereen Sokoksen Make-Up Storesta teki Hannalle
trendimeikistä ns. bileversion, jossa on
säihkettä.
Meikin
teko aloitettiin puhdistamalla vanha meikki herkällekin
iholle sopivalle Sensitive Cleanser-puhdistusaineella
ja Face Mist-kasvovedelle, minkä jälkeen
iholle laitettiin hieman kosteusvoidetta.
Iho
pohjustettiin värivoiteella ja ihon väriä
tasoitettiin cover-all-mixillä, jonka avulla
voi häivyttää niin silmänalusten
tummuutta kuin kasvojen punottaviakin kohtia.
Pohjustus kiinnitettiin lopuksi mattapintaisella
puuterilla. Mattapuuteria kannattaa käyttää
Petran mukaan aina meikin kiinnityksessä,
vaikka käyttäisikin meikin viimeistelyssä
myös kuultopuuteria.

Välkettä
silmiin
Silmämeikissä
päädyttiin antamaan hieman kuparista
hohdetta silmiin. Luomet pohjustettiin ensiksi
kullanvärisellä sävyllä.
- Luomen pohjustusväriä saa laittaa
kulmaluuhun asti, se toimii silloin samalla highlighterina,
Petra opasti. Luomien varjostus tehtiin kuparinruskealla.
Petra neuvoi, että luomiväriä ei
kannata laittaa luomelle kerralla liikaa vaan
lisätä sitä vähitellen tarpeen
mukaan. Väriä on nimittäin vaikea
saada luomelta pois, jos sitä menee liikaa.
Luomen alarajaus tehtiin biletunnelmaa luovalla
Bronze-glitterillä.
- Glitter antaa meikkiin säihkettä,
mutta ei mitenkään silmiinpistävästi.
Se ei näy kauas vaan tulee parhaiten esiin
läheltä katsottuna valossa, Petra kertoi.
Luomimeikin
jälkeen ripset rajattiin ylhäältä
mustalla cake-eyelinerilla ja ripsiin laitettiin
mustaa mascaraa. Kulmiin
laitettiin siveltimellä luomiväriä.
Siveltimellä saa kulmiin hyvin luonnollisen
lopputuloksen, kun taas kynää käytettäessä
jäljestä tulee helposti viivamainen.
Hehkua
kasvoihin
Hannan
poskille Petra yhdisteli punaista ja vaaleanpunaista
poskipunaa. Ne tulevat Petran mukaan bilemeikissä
paremmin esiin kuin oranssiset sävyt, jotka
näyttäisivät vain latteilta.
- Poskipuna saa tulla esiin laajalti. Sitä
kannattaa levittää reiluilla siveltimen
vedoilla ja myös reilusti. Posket saavat
nyt rusottaa!
Jotta
poskipuna näyttäisi luonnolliselta,
on sen rajat häivytettävä. Petra
vinkkasi, että poskipunan rajat saa häivytettyä
hyvin taputtelemalla sen päälle aiemmasta
puuteroinnista vippaan jääneen puuterin.
Poskipunan laittamisen jälkeen Hannan kasvojen
reunoille ja hiusrajaan laitettiin tummempaa varjostuväriä.
- Varjostusvärillä saa lyhennettyä
esimerkiksi pitkää otsaa. Kun kasvojen
keskiosa on vaaleampi kuin reunat, kasvoihin tulee
myös kolmiulotteisuutta, Petra sanoi.
Kasvomeikin
pinta viimeisteltiin Wonder Powder-puuterilla,
joka antaa kasvoille hyvän kuullon ja tekee
meikkipinnasta luonnollisennäköisen.
Hohtoa
huuliin
Lopuksi
Hannalle tehtiin huulimeikki, jossa pinkki ja
kulta tulevat vuoron perään esiin. Hannan
huulet rajattiin raikkaalla Passion-sävyllä
ja huulipunaksi laitettiin Empress-huulipunaa.
Huulten keskiosaan laitettiin lasimaista huulikiiltoa,
jonka seassa on kultahippuja. Kun huulikiillettä
laitetaan huulten keskiosaan, huulimeikkikin pysyy
Petran mukaan paremmin eikä ala levitä.
Valmis
huulimeikki sai Petran tekemään silmämeikkiin
vielä pienen lisäyksen.
- Meikkiä tulisi rakentaa aina pikku hiljaa
ja katsoa milloin se alkaa olla tasapainossa,
totesi Petra ja täydensi Hannan silmämeikkiä
laittamalla liikkuvan luomen keskelle pikkuisen
punaista väriä. Pieni punainen lisäys
toi hyvän tasapainon huulten ja silmien välille.
Voitiin todeta, että lopputulos näyttää
erittäin hyvältä!
|